Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin asettamat massiiviset tuontitullit ovat ravisuttaneet pörssejä eri puolilla maailmaa ja synnyttäneet suoranaisen kauppasodan.
Yllättävän laajat toimet ovat hermostuttaneet monia amerikkalaisia sijoittajia ja yritysjohtajia. Donald Trumpin sisäpiiriin lukeutuva teknologiamiljardööri Elon Musk otti kohteekseen kauppapoliittisen neuvonantajan ja emeritusprofessori Peter Navarron.
Elon Musk sanoi Trumpin tariffigurun olevan ”tyhmempi kuin kasa tiiliskiviä” ja ”todellinen idiootti”. Muskin raivostutti Peter Navarron väite, jonka mukaan Tesla-sähköautoyhtiön perustanut Musk ei olisi todellinen autojen valmistaja vaan pelkästään ulkomaisia osia hyödyntävä autojen kokoaja.
Kiistojen katsotaan kertovan yhä suuremmista jännitteistä Valkoisessa talossa ja Donald Trumpin lähipiirissä. Valkoisen talon tiedottaja Karoline Leavitt vähätteli Telegraph-lehden mukaan julkista riitelyä sanomalla, että ”pojat ovat poikia”.
Citadel-sijoitusyhtiön perustaja ja republikaanien merkittävä rahoittaja Ken Griffin kutsuu tariffeja valtavaksi politiikkavirheeksi ja varoittaa niiden osuvan kielteisesti keskituloisiin kotitalouksiin. Griffinin mukaan elintarvikkeet, kodin elektroniikka ja autot voivat kallistua 20–40 prosenttia.
Peter Navarro herätti myös närkästystä arvostelemalla BMW:n tuotantolaitoksia Etelä-Carolinan osavaltiossa. Navarron mukaan Yhdysvaltain etuna ei ole, että amerikkalaiset työntekijät kokoavat saksalaisia moottoreita ja itävaltalaisia vaihteistoja. Hän katsoi tämän vaarantavan Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden.
BMW huomautti sijoittaneensa alueelle lähes 15 miljardia dollaria vuoden 1992 jälkeen ja työllistävänsä 11 000 henkilöä. Yhtiön tiedottaja muistutti vapaakaupan ja kansainvälisen yhteistyön ajaneen talouskasvua ja edistystä eri puolilla maailmaa.
Monet paikalliset elinkeinoelämän ja työntekijäpuolen järjestöt arvostelivat Navarron ulostuloa. BMW:n tuotanto on kohentanut alueen elintasoa ja muuttanut sen teollisuustuotannon keskukseksi, Fox Carolina kertoo.
Asiaan otti kantaa myös Trumpin lähipiiriin kuuluva Etelä-Carolinan pitkäaikainen republikaanisenaattori Lindsey Graham.
– BMW on ollut Etelä-Carolinassa yli 30 vuoden ajan ja on osoittautunut yhdeksi parhaimmista osavaltiomme yritystoimijoista. Heidän läsnäolonsa on suureksi hyödyksi Etelä-Carolinan taloudelle, ja tätä arvostetaan suuresti, Lindsey Graham kirjoittaa X:ssä.
Retarrdo is dangerously dumb
— Elon Musk (@elonmusk) April 8, 2025
Peter Navarro said something quite revealing on CNBC today about BMW's factory in South Carolina: "That doesn't work for America. It's bad for our economics, it's bad for our national security."
This piqued my interest. I grew up very close to that BMW facility — the company's… pic.twitter.com/bDrjSzI3TV
— John W Lettieri (@LettieriDC) April 7, 2025