Valkoposkihanhien määrä putosi alimmilleen 13 vuoteen

Tämän vuoden laskennassa valkoposkihanhia oli noin 4 000 vähemmän kuin viime vuonna.
Valkoposkihanhien pesimätulos jäi tänä vuonna heikoksi, ja poikasia havaittiin viime vuotta vähemmän. VILLE MÄKILÄ
Valkoposkihanhien pesimätulos jäi tänä vuonna heikoksi, ja poikasia havaittiin viime vuotta vähemmän. VILLE MÄKILÄ
Valkoposkihanhien pesimätulos jäi tänä vuonna heikoksi, ja poikasia havaittiin viime vuotta vähemmän. VILLE MÄKILÄ
Valkoposkihanhien pesimätulos jäi tänä vuonna heikoksi, ja poikasia havaittiin viime vuotta vähemmän. VILLE MÄKILÄ

Suomessa pesivien valkoposkihanhien määrä on pudonnut alimmilleen yli vuosikymmeneen. Eläinsuojelujärjestö Birdlife Suomen syyslaskennassa havaittiin noin 23 100 valkoposkihanhea, ja edellisen kerran määrä jäi yhtä pieneksi vuonna 2013.

Viime syksynä hanhia havaittiin noin 27 100. Määrä väheni vuodessa siis noin 4 000 linnulla.

Birdlifen vuodesta 2008 tekemä seuranta osoittaa, että Suomen pesivä valkoposkihanhikanta kasvoi voimakkaasti viime vuosikymmenellä. Kanta oli suurimmillaan vuonna 2019, minkä jälkeen suunta on kääntynyt laskuun.

– Tuore laskentatulos vahvistaa viime vuosina näkyneen muutoksen. Valkoposkihanhien pesimäkanta ei enää kasva, vaan on pienentynyt usean vuoden ajan, BirdLife Suomen suojeluasiantuntija Aapo Salmela sanoo tiedotteessa.

Pääkaupunkiseudulla selvä pudotus

Pääkaupunkiseudulla havaittiin tänä vuonna noin 8 500 valkoposkihanhea. Määrä oli 2 000 pienempi kuin viime syksynä ja jäi selvästi viime vuosien keskiarvon alapuolelle.

Muualla Suomessa kehitys vaihteli alueittain. Porvoon seudulla määrä pysyi lähes viime vuoden tasolla, Varsinais-Suomessa hanhia havaittiin suunnilleen yhtä paljon kuin viime vuosina ja Lahden seudulla hieman tavallista enemmän.

Suomen ympäristökeskuksen seurannan mukaan valkoposkihanhien pesimätulos oli kuluneena kesänä heikko. Pesivien yksilöiden määrä pysyi suunnilleen ennallaan, mutta poikasia havaittiin kaikilla laskenta-alueilla viime vuotta vähemmän.

Elo–syyskuun vaihteessa tehtävä laskenta mittaa Suomessa pesivää kantaa. Syyskuun puolivälistä lähtien Suomeen alkaa saapua Venäjällä pesiviä valkoposkihanhia, jotka eivät kuulu nyt laskettuun kantaan.

LUE MYÖS:
Häiritsevätkö linnut sinua? Tilanne onkin päinvastoin

Loukkaantunutta lintua on pakko auttaa – laiminlyönti voi olla rikos

Yli vuosisadan jatkunut ongelma paljastuu nyt aiempaa tarkemmin satelliittikuvista.
Rannan hiekka on noussut kiistan aiheeksi.
Mainos