Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja, ekonomisti Sami Pakarinen kritisoi taloustieteilijä Emmanuel Saezin Ylellä esittämiä väitteitä. Saezin mukaan palveluiden, kuten koulujen ja terveyspalveluiden, yksityistäminen on mennyt Ruotsissa liian pitkälle, jonka vuoksi hyvinvointivaltion perusteet on jo rapautettu.
Pakarinen ihmettelee tätä näkemystä.
– Toivottavasti kukaan ei ota tätä tosissaan. Asiahan on käytännössä juuri päinvastoin, Pakarinen kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.
Pakarisen mukaan vakaa julkistalous on edellytys hyvinvointivaltion säilyttämiselle, mutta huomauttaa ettei ettei Saez mainitse mitään Suomen kestämättömästä velkatilanteesta.
– Ruotsi hoitaa talouttaan erittäin mallikkaasti ja siten pystyy ylläpitämään hyvinvointivaltiota, Pakarinen muistuttaa.
Lisäksi Pakarinen kritisoi Saezin näkemyksiä siitä, etteivät he osaisi valita oikeaa koulua lapsilleen tai sijoittaa rahojaan eläkerahastoihin järkevästi. Pakarinen ei allekirjoita väitettä siitä, että yksilöt eivät osaisi tehdä itselleen suotuisia päätöksiä.
– Valtio tuntuu tietävän paljon paremmin, mitä sinä tarvitset. Aikamoista, Pakarinen kummastelee.
Otsikko Ylellä:
”Palkittu taloustieteilijä: Suomi on vielä hyvinvointivaltio, mutta länsinaapurissa sen perusteet on jo rapautettu.”Toivottavasti kukaan ei ota tätä tosissaan. Asiahan on käytännössä juuri päinvastoin.
Jutussa ei esim. sanallakaan mainita Suomen kestämättömästä…
— Sami Pakarinen (@SaPakarinen) June 21, 2024