Libanonilaisen Hizbollah-järjestön kerrotaan muuttaneen vanhoja neuvostovalmisteisia Tu-143-tiedusteludrooneja risteilyohjuksiksi.
Israelin asevoimien (IDF) videolla näytetään, kuinka ohjuksia oli piilotettu asuinrakennusten pohjakerroksiin. Ne toimivat samalla laukaisupisteinä irrotettavien seinäaukkojen ansiosta.
Myös Ukrainan tiedetään aiemmin käyttäneen suihkukäyttöisiä Tu-141- ja Tu-143-drooneja iskuissa Venäjän lentotukikohtia ja öljynjalostamoita vastaan.
Vanhat neuvostolaitteet on muutettu hyökkäysaseiksi poistamalla kameralle varustetut tilat ja lisäämällä droonin kärkeen räjähdelasti. Hizbollahin DR-3:ksi kutsuttujen risteilyohjusten kantamaksi arvioidaan 200 kilometriä, siipiväliksi kaksi metriä ja taistelukärjen kooksi 300 kilogrammaa.
Tu-143 voidaan laukaista erillisen raketin avulla esimerkiksi kuorma-auton lavalta tai maahan asennetuilta raiteilta. Tiedustelulennokki laskeutui laskuvarjon avulla, mutta tämä ominaisuus on luonnollisesti poistettu hyökkäyskäyttöön suunnitellusta aseesta.
Tu-141- ja Tu-143-droonit olivat Neuvostoliitossa käytössä 1970- ja 1980-luvuilla. Loppuvuodesta 2022 kerrottiin, että Ukraina olisi asentanut niihin taistelukärjen ohella modernit navigointilaitteet. Toimintakuntoisia laitteita ei ollut asiantuntijoiden mukaan kovin suurta määrää.
Viimeaikaiset iskut Venäjällä sijaitsevia kohteita vastaan on tehty pääosin Ukrainassa valmistetuilla pitkän kantaman räjähdedrooneilla. Niillä räjäytettiin syyskuussa muun muassa massiivinen asevarikko Toropetsissä.
LUE MYÖS:
Näin Venäjää voidaan pommittaa – ”yllämme Siperiaan asti” (VU 7.12.2022)