Mannerheimin lastensuojeluliiton (MLL) Koulutien turvaajat -kampanja käynnistyy tällä viikolla. Kouluteiden turvaamiseen osallistuu yli 1000 vapaaehtoista noin 200 koululla eri puolilla Suomea. Vapaaehtoiset päivystävät koulujen alkaessa huomioliivit päällä suojateillä koulujen läheisyydessä. He muistuttavat autoilijoita ja muita teillä liikkujia hiljentämään vauhtia, kun sadat tuhannet lapset ilmestyvät liikenteeseen kesäloman jälkeen.
MLL kampanjoi turvallisemman koulutien puolesta nyt ympäri Suomen. Aiemmin kouluteitä on turvattu pääkaupunkiseudulla sekä yksittäisillä paikkakunnilla.
– Koulutien turvaajien tarkoitus on kiinnittää autoilijoiden huomio erityisesti pieniin liikkujiin ja turvata koululaisten suojatien ylitykset. Ekaluokkalaiset vasta opettelevat liikennekäyttäytymistä ja heidän havaitsemisensa voi olla haastavaa ja käytös toisinaan arvaamatonta. Vapaaehtoisten tehtävä ei ole ohjata liikennettä, vaan toimia huomion herättäjinä, MLL:n viestintä- ja varainhankintajohtaja kertoo tiedotteessa.
Koulutien turvaajia tarvitaan, sillä Liikenneturvan mukaan jopa puolet alakouluikäisten lasten loukkaantumisista tapahtuu nimenomaan suojatietä ylitettäessä. Viimeisen kolmen vuoden aikana liikenteessä kuoli keskimäärin yksi alakouluikäinen vuosittain. Vuosittain liikenteessä loukkaantuu keskimäärin 120 alakouluikäistä. Vaikka loukkaantuneiden määrä on vähentynyt neljänneksellä viimeisen kymmenen vuoden aikana, tilanne näyttää juuri nyt huolestuttavalta: kesäkuuhun mennessä liikenteessä on tänä vuonna menehtynyt jo kuusi alle 15-vuotiasta.
Turvallisen koulutien varmistaminen on innostanut mukaan myös yrityksiä. Kampanjan tukijoina toimivat Varova ja Lähitapiola.