Ruotsin entisen pääministerin Sveitsin puolueettomuuspolitiikkaa arvostelevat puheet ovat herättäneet raivoa Alppimaassa, Svenska Dagbladet uutisoi. Turvallisuuspolitiikan kommentaattorina tunnettu Carl Bildt luonnehti juuri sveitsiläislehdistön haastattelussa maata Naton ympäröimäksi ”vapaamatkustajaksi”, jonka ei kannata sitoutua liian tiukkaan puolueettomuuspolitiikkaan.
Sveitsissä pidetään syyskuun lopussa kansanäänestys puolueettomuuden tiukentamisesta. Aloitteen kannattajat tahtovat entistä yksityiskohtaisemmalla perustuslain kirjauksella estää esimerkiksi sotilaallisen yhteistyön tiivistämisen Naton kanssa ja muihin kuin YK:n turvallisuusneuvoston asettamiin pakotteisiin liittymisen. Aloitetta tukee maan suurin puolue, kansalliskonservatiivinen Sveitsin kansanpuolue.
Diplomaattilähteiden mukaan ex-pääministerin haastattelu ”putosi pommin lailla” pääkaupunki Berniin. Sveitsi on viime vuosina tiivistänyt yhteistyötään sekä EU:n että Naton kanssa, sekä liittynyt useisiin Venäjän vastaisiin pakotteisiin. Bildtin mukaan Sveitsi olisi muussa tapauksessa nyt Serbian lailla Euroopan ”outsider” eli ulkopuolinen.
Ruotsalaispoliitikon mukaan Sveitsin ei pidä kansanäänestyksessä ”sitoa käsiään”. Svd:lle antamassaan kommentissa hän muistuttaa lähes kaikkien Sveitsin rajanaapureiden olevan Naton jäseniä, ja tämän luonnollisestikin vahvistavan Sveitsin omaa turvallisuutta.
– Naton yhteinen puolustus on tietenkin samalla ratkaisevan tärkeää myös Sveitsin puolustukselle. Riittää, kun katsoo karttaa.
Sveitsin kansanpuolueen keskeinen vaikuttaja, puolueen puheenjohtajana ja Sveitsin liittoneuvoston jäsenenä toiminut Christoph Blocher arvostelee Bildtin ulostuloa. Tiukkaa puolueettomuuspolitiikkaa kannattava ja Venäjä-pakotteita vastustava Blocher on yksi syyskuun kansalaisaloitteen alullepanijoista.
– Sanotaan näin: hänen puheitaan ei arvosteta. Me emme kommentoi Ruotsin politiikkaa. Antakaa meidän hoitaa kansanäänestyksemme itse, Blocher sanoo.
Carl Bildt toimi Ruotsin pääministerinä vuosina 1991-1994 ja ulkoministerinä 2006-2014.