Brittiläisen Financial Times -sanomalehden toukokuun alussa julkaisemat tiedot, joiden mukaan kolmen eurooppalaisen valtion tiedustelupalvelut varoittavat venäläisagenttien valmistelevan sabotaasi-iskuja Euroopan maaperällä, noteerattiin tuoreeltaan myös Suomessa.
Kreml luonnollisesti leimasi väitteet perusteettomiksi ja naurettaviksi. Ranskan valtiollisen France24 -uutiskanavan mukaan on kuitenkin syytä suhtautua vakavasti jo siksikin, että Euroopassa ja Yhdysvalloissa on viime kuukausina jo tapahtunut useita sabotaasi-iskuja, joiden epäillään liittyvän Venäjän tiedustelupalveluihin.
Esimerkiksi 21. maaliskuuta tuhoutui tulipalossa lontoolainen varasto, jossa säilytettiin Ukrainaan toimitettavaa avustusmateriaalia. Runsaat kolme viikkoa myöhemmin paloi amerikkalainen tykistökranaattitehdas, joka toimittaa osan tuotteistaan Ukrainaan. Kaksi päivää sen jälkeen tapahtui räjähdys brittiläisen puolustusteollisuusyhtiö BAE Systemsin tehtaalla, jossa valmistettiin aseita Ukrainalle.
Puolassa pidätettiin 18. huhtikuuta Venäjän tiedustelupalveluihin kytkeytyvä mies, joka yritti kerätä tietoja Ukrainan avustuskuljetusten kannalta tärkeän Rzeszowin lentokentän turvallisuudesta. Samana päivänä Saksan viranomaiset ottivat kiinni kaksi henkilöä, joiden epäillään suunnitelleen sabotaasi-iskuja maassa sijaitseviin amerikkalaisiin sotilaskohteisiin.
”Legitiimejä kohteita”
Walesilaisen Aberystwythin yliopiston tiedusteluasiantuntija Jenny Mathers sanoo Venäjään yhdistettävien tapausten määrän ja vakavuuden lisääntyneen huomattavasti viime vuoden aikana. Hän pitää todennäköisenä, että tämä trendi vain kiihtyy.
Sabotaasia on kohdistunut myös kriittiseen infrastruktuuriin. Tšekin viranomaiset syyttivät viime kuussa Venäjää tuhansista yrityksistä tunkeutua eurooppalaisten rautatieverkkojen tietojärjestelmiin. Maan liikenneministerin mukaan hakkerointiyritykset alkoivat pian sen jälkeen, kun Venäjä oli aloittanut helmikuussa 2022 täysimittaisen hyökkäyksensä Ukrainaan.
Lontoossa toimivan Brunelin yliopiston tiedusteluekspertti Kevin Riehle arvioi Venäjän olevan valmis sabotaasiin, koska Kreml katsoo olevansa jo nyt sodassa länttä vastaan.
Tätä käsitystä tukee muun muassa Vladimir Putinin 28. maaliskuuta antama lausunto, jonka mukaan kaikki läntiset tukikohdat, joissa on Ukrainaan tarkoitettuja F-16-hävittäjiä, ovat ”legitiimejä kohteita” Venäjän asevoimille.