Tiedustelu- ja räjähdelennokkien merkitys on kasvanut jatkuvasti Ukrainan sodan alun jälkeen. Molemmat osapuolet ovat kiihdyttäneet droonien tuotantoa teollisuuden ja vapaaehtoisten voimin.
Ukrainan asevoimien komentaja, kenraali Valeri Zaluzhnyin mukaan lennokkiteknologian kehitys selittää osaltaan sitä, miksi läpimurtojen aikaansaanti on osoittautunut erittäin vaikeaksi. Noin kymmenen kilometrin levyisellä rintamakaistaleella saattaa lentää samanaikaisesti 20 droonia. Taktisen yllätyksen saavuttaminen on lähes mahdotonta tavanomaisissa sääolosuhteissa.
Forbesin mukaan ukrainalaiset yritykset pystyvät valmistamaan tällä hetkellä noin 50 000 FPV-räjähdelennokkia kuukaudessa. Ne ohjataan kohteeseensa videolinkin välityksellä. Todellinen tarve liikkuu kuitenkin sadoissa tuhansissa laitteissa.
Drooneja voidaan koota pitkälti kiinalaisista komponenteista, mutta pullonkaulaksi muodostuu osaavan henkilökunnan puute. Lennokkivalmistajia edustavan säätiön johtajan Vadym Yunykin mukaan tarvetta olisi ainakin 2 000 insinöörille.
Yritykset ovat palkanneet työntekijöitä, joilla on vain sähköalan perusosaamista. Heidän kouluttamiseensa kuluu jopa puoli vuotta.
DroneSpace-yhtiön perustaja Maksym Sheremet varoittaa Venäjän laajentaneen omaa tuotantoaan massiivisesti kansainvälisistä talouspakotteista huolimatta. Hän arvioi venäläisten tuottavan tällä hetkellä kuusi kertaa enemmän eli noin 300 000 räjähdelennokkia joka kuukausi. Muutos näkyy jo rintamalla.
Ukrainassa on tällä hetkellä noin 200 lennokkituottajaa, jotka pystyvät toimittamaan 10–15 prosenttia asevoimien tarpeesta. Rintamalla olisi käyttöä 200 000 FPV-lennokille joka kuukausi.
LUE MYÖS:
Kranaatteja sataa päälle 30 sekunnissa – tämän vuoksi kukaan ei etene (VU 23.11.2023)