Israelin panssarivaunu Gazan kaistaleen lähellä toukokuussa. / AFP / LEHTIKUVA / JACK GUEZ

Varoitus uusista taisteluista: Operaatio Gazassa voi päättyä tappioon

Amerikkalaiskenraalin mukaan väestön katkeroituminen voi johtaa Hamasin vahvistumiseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Israelin asevoimien yksiköt ovat ajautuneet viime viikkojen aikana tulitaisteluihin Gazassa myös sellaisilla alueilla, joiden piti olla raivattu terroristijärjestö Hamasin taistelijoista aiemmin keväällä.

Israelin 162. divisioonan kerrotaan taistelevan Hamasin jäljellä olevia pataljoonia vastaan Rafahin kaupungin itäpuolella. Kaksi muuta divisioonaa on ollut kiinni Gazan pohjoisosissa ”raivausoperaatioissa” Hamasia vastaan.

Hamasin arvioidaan muuttaneen taktiikkaansa ja valmistautuvan pitkään sissisotaan israelilaisjoukkoja vastaan. Israelin hallituksessa kiistellään parhaillaan siitä, minkälainen ratkaisu toisi alueelle vakautta sodan jälkeen. Puolustusministeri Yoav Gallant arvosteli voimakkaasti pääministeri Benjamin Netanjahua ja painotti, ettei Israelin kannata ajautua pitkäaikaisen miehityshallinnon ylläpitämiseen.

Irakissa al-Qaeda-terroristijärjestöä vastaan taistellut Yhdysvaltain kenraali evp. David Petraeus varoittaa, että Israelin ”rangaistustyyliset” operaatiot eivät ole sisältäneet pyrkimystä rakentaa uudelleen tuhoutunutta infrastruktuuria tai parantaa alueen asukkaiden elinolosuhteita. Tämä luultavasti johtaa väestön katkeroitumiseen ja Hamasin vahvistumiseen.

– He ovat käytännössä vain menneet Gazaan, tuhonneet kohteen ja sitten vetäytyneet, Petraeus sanoo Washington Post -lehdelle.

Valkoisen talon ja Yhdysvaltain tiedusteluyhteisön kerrotaan tulleen samaan lopputulokseen. Huolena on, että Hamasia tuskin pystytään tuhoamaan kokonaan pelkällä sotilasoperaatiolla. Jatkuvat taistelut samalla vaikeuttavat kestävän rauhansopimuksen solmimista.

Nykyinen linja voi näin ollen johtaa Israelin strategiseen tappioon, vaikka maan asevoimat on voittanut kaikki taistelut Hamasin joukkoja vastaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)