Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi ja Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson Tukholmassa. AFP / LEHTIKUVA / FREDRIK SANDBERG

Varoitus vainoharhaisesta Kremlistä: Tämä olisi painajaisskenaario

Venäjä-asiantuntijan mukaan länsimaissa ei ole tiedostettu tarpeeksi, mitä Vladimir Putin ja hänen lähipiirinsä todella ajattelevat.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Arvostettu Venäjä-asiantuntija, professori Mark Galeotti sanoo suoraan, ettei lännellä näytä vieläkään olevan mitään selkeää strategiaa Ukrainassa.

Vaikka länsimaiden johtajat toistelevatkin, että tapa, jolla sotaa käydään on ukrainalaisten käsissä, on lännellä omat intressinsä ja huolensa.

– Mitä oikeasti ajattelemme Venäjän eskalaatiosta? Tähän liittyy ongelma. Eskalaatiohuolia usein liioitellaan ja ne keskittyvät tavallisesti ydinaseiden ympärille. Tämä on ollut aiemmin sekä tekosyy puutteelliselle avulle [Ukrainalle], mutta myös aito pelotevoima, joka toimii pidäkkeenä tietyille meidän [lännen] toimillemme, Mark Galeotti sanoo In Moscow’s Shadows -podcastissaan.

– Meidän ei tulisi kiistää itseltämme tiettyjä vaihtoehtoja, mutta meidän on kuitenkin otettava huomioon, että eskalaatio on tulossa ehdottomasti, Galeotti jatkaa, viitaten päätöksiin sallia entistä laajemmin iskut Venäjän alueelle länsimaisilla aseilla.

Asiantuntija toteaa, Venäjän diktaattori Vladimir Putinin puheiden olleen usein hänen tekojaan kovempia. Moskovasta on viestitty läpi sodan erilaisista ”punaisista viivoista”, joiden ylittäminen tulisi johtamaan vakaviin seurauksiin. Tällaista ei kuitenkaan ole pahemmin nähty.

– Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö Venäjällä olisi vaihtoehtoja, joilla eskaloida, Galeotti sanoo.

Mark Galeotti. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Mark Galeotti arvioi, ettei länsimaissa ole huomioitu riittävästi, missä määrin Putin todella uskoo Kremlin sotapropagandassa toistettuihin vailla todisteita oleviin väitteisiin siitä, että länsi ja erityisesti Yhdysvallat ja Britannia ohjailevatkin kulisseissa Ukrainaa.

– Tämä määrittää sitä, miten Putin ajattelee omista vastatoimistaan, hän muistuttaa.

Asiantuntija kehottaa huomioimaan kiihtyvät Venäjän sabotaasioperaatiot. Euroopassa on koettu viime aikoina erilaisia Moskovaan linkitettyjä hankkeita kuten esimerkiksi tuhopolttoja. Venäläisten on myös varoitettu saattavan kohdistaa toimia kriittiseen infrastruktuuriin. Monissa maissa on pidätetty viranomaisten mukaan Venäjän tiedustelun palveluksessa olleita henkilöitä, joiden on kerrottu suunnitelleen jopa salamurhaoperaatioita ja pommi-iskuja.

– Tässä on ehdottomasti kyse eskalaatiosta. Emme kuitenkaan ole mielestäni sisäistäneet täysin, miten tämä heijastelee osin sitä, että ukrainalaiset ovat pyörittäneet sabotaasihankkeita Venäjän rajojen sisällä, Mark Galeotti toteaa.

– Vladimir Putinin näkökulmasta he [ukrainalaiset] eivät ole voineet toimia näin ilman, että me olemme ajaneet tätä tai ainakin hyväksyneet tämän, hän jatkaa.

Galeotti arvioi, että Kremlissä katsotaankin länsimaiden saavan nyt maistaa omaa lääkettään.

Hänen mukaansa on tärkeää tiedostaa, mitä Vladimir Putin ja häntä ympäröivät vainoharhaiset ja iäkkäät turvallisuuspäättäjät todella ajattelevat, ja ottaa tämä huomioon lännen omissa ennusteissa tulevasta.

– Hänellä on tiettyjä vastatoimia. Painajaisskenaario olisi tietysti taktisten ydinaseiden käyttö. Niitä ei voitaisi käyttää nopeasti eikä helposti ja tässä ei todennäköisesti olisi sotilaallista järkeä, Galeotti sanoo.

Venäjän taktisia ydinaseita säilytetään niille tarkoitetuissa varastoissa ja niiden käyttö vaatisi aseiden kokoamista ja valmistelua. Julkisuudessa aiemmin olleiden tietojen perusteella tällaiset valmistelut kyettäisiin havaitsemaan lännessä hyvin varhaisessa vaiheessa.

Mark Galeotti pitää mahdollisena, että saatamme pian nähdä jonkinlaisen näytösluontoisen taktisten ydinaseiden valmistelun.

– Ei niinkään käyttöä varten vaan signaalina meille. Huolin kuitenkin siitä, käykö tässä kuin Tshehovin pistoolin kanssa – kun se on esitelty, kasvaa houkutus käyttää sitä.

– Vaikka olen suhtautunut ydinasevaihtoehtoon aiemmin melko rennosti, on meidän otettava huomioon, että se on olemassa. Ja mitä enemmän Putin alkaa aidosti ajatella olevansa jonkinlaisen hänen päänsä menoksi suunnitellun koordinoidun läntisen strategian kohteena, sitä enemmän tämä [ydinasevaihtoehto] houkuttelee häntä.

Moskova voi kehittää Mark Galeottin mukaan paljon muutakin. Hän väläyttää esimerkkinä iskuja sellaisiin viestintä- tai tiedustelusatelliitteihin, joita Venäjä katsoo käytettävän Ukrainan tukemiseen rintamalla.

Galeotti muistuttaa Venäjän tuhoavan eskalaationa jo nyt Ukrainan energiasektoria.

– Niin karmaiseva, erottelematon ja siviiliuhreista piittaamaton kuin Venäjän hyökkäyssota onkin ollut, voi Venäjä viedä tämän silti vielä nykyistäkin pidemmälle, hän jatkaa.

Myös länteen kohdistuva sabotaasi voi asiantuntijan mukaan lisääntyä entisestään.

Galeotti nostaa lisäksi esiin mobilisaation kaltaiset ”sisäiset toimet”.

Vladimir Putin on pidättäytynyt uusista liikekannallepanon aalloista. Ukrainassa koettuja raskaita tappioita on pystytty toistaiseksi kattamaan ”vapaaehtoisvoimin”. Venäjältä tihkuvien tietojen perusteella sotakone kärsii kuitenkin pahenevista värväysongelmista.

Edessä voi myös olla hyvinkin jotain, mitä emme osaa vielä edes ajatella.

– Meidän on myös tärkeää muistaa, että olemme tekemisissä ihmisten kanssa, jotka ovat kaikista rajoittuneisuuksistaan huolimatta kyenneet usein osoittamaan uskomatonta mielikuvitusta siinä, miten toisia maita voidaan panna sekaisin. Tiedostetaan siis, että Venäjällä on yhä paljon vaihtoehtoja.

Vladimir Putin uskoo puolustautuvansa

Mark Galeottin mukaan länsimaiden Venäjä-ajattelu muistuttaa heiluriliikettä.

– Ensin älähdämme, että ”herra varjelkoon Venäjä voi tehdä mitä tahansa ja emme halua ajautua eskalaation kierteeseen heidän kanssaan”, ja sitten yhtäkkiä ”Putin ei pystykään mihinkään ja voimme auttaa Ukrainaa aivan miten tahdomme”.

– En siis sano, etteikö meidän pitäisi toimittaa näitä aseita ja sallia Ukrainan käyttää niitä sotilaallisesti tarkoituksenmukaisimmalla tavalla. Kyse on siitä, että jos ja kun me teemme näin, pelaammeko me todella ihan aidosti läpi, mitä tämän seuraukset voivat olla.

Mark Galeotti kertoo käyneensä runsaasti keskusteluja asiasta eri länsimaiden päättäjien kanssa.

– Olen pahoillani, mutta ne eivät todellakaan ole vakuuttaneet minua.

Galeottin mukaan lännessä ei yksinkertaisesti yritetä tarpeeksi mennä Kremlin pään sisälle.

– Tämä on sinänsä ymmärrettävää, koska kyseessä on synkkä ja epämiellyttävä paikka. Näin tulisi kuitenkin tehdä.

Asiantuntija pohtii, onko lännen toiminnassa todella kyse strategiasta vai sahaavatko päättäjät eestaas liiallisen arkuuden ja keskinäisen Venäjä-linjan kovuudessa kilvoittelun välillä.

– Argumenttini on, että toimitetaan ehdottomasti Ukrainalle kaikki sotilaallinen apu, jota se tarvitsee, mutta ei samalla unohdeta, että meillä on ensiksikin omat intressimme ja meidän on mietittävä, miten tämä vaikuttaa niihin. Toisekseen meidän on yritettävä pohtia, miten tätä kaikkea käsitellään venäläisessä ajattelussa.

Mark Galeotti korostaa, ettei tämän tarvitse estää länttä toimimasta Ukrainan hyväksi. Todella perehtymällä Kremlin näkökulmaan voitaisiin hänen mukaansa kuitenkin ennakoida Venäjän vastatoimia ja tehdä niille jotain jo etukäteen jälkeenpäin reagoimisen sijasta.

Vladimir Putin voitonpäivän paraatissa toukokuussa. AFP / LEHTIKUVA / MIKHAIL KLIMENTYEV

– Meidän on otettava huomioon, että Vladimir Putin katsoo itse olevansa puolustuskannalla. Niin naurettavalta kuin se kuulostaakin, hän uskoo puolustavansa Venäjän suvereniteettia, paikkaa maailmassa ja kykyä olla itsenäinen toimija.

– Miksi tällä sitten on merkitystä? Jos ajattelee puolustautuvansa, voi olla valmis kärsimään suurempia tappioita ja myös ottamaan suurempia riskejä kuin hyökkääjänä.

Galeotti toteaa esimerkkinä monien lännessä ihmettelevän aina uudelleen, miksi Venäjä on haaskannut niin valtavasti ihmishenkiä, talouden resursseja ja kansainvälisen asemansa vallatakseen Ukrainan.

– Jos kyseessä on vain opportunistinen imperialistinen seikkailu, pyörii taustalla koko ajan kustannus-hyötylaskelma joka päättyy lopulta siihen, ettei tämä ole hinnan arvoista. Mutta jos taas kyse on puolustautumisesta – tai jos uskot puolustautuvasi – on laskelma hyvin erilainen. Tätä emme mielestäni ole sisäistäneet kunnolla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)