Vesa Puttonen. LEHTIKUVA / IRENE STACHON

Varoitus velkaantumisen seurauksista – riski tähän on Suomessa ”hyvinkin aito”

Aalto-yliopiston rahoituksen professori korostaa velkaantumisen kytkeytyvän myös ulkoiseen turvallisuuteen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Aalto-yliopiston rahoituksen professori Vesa Puttonen varoittaa monisyisistä seurauksista, jos myös velkaantumista ei oteta Suomessa vakavasti.

Puttonen katsoi ajatuspaja Liberan Rauhan hinta – talouden ja puolustuskyvyn suhde – raportin julkistamistilaisuuden yhteydessä järjestetyssä paneelikeskustelussa, että Suomen puolustuskyvystä on ”onneksemme pidetty hyvää huolta”, mutta tilanne ei ole yhtä hyvä taloudessa.

– Suomen bkt on samalla tasolla kuin 14 vuotta sitten – se ei ole siis kasvanut. Samaan aikaan julkinen velkamme on kasvanut sata miljardia euroa. Tästä asiasta on kyllä puhuttu, mutta teot ovat puuttuneet. Emme ole ottaneet tätä vakavasti.

Puolustuskyky ja talous – ne kytkeytyvät toinen toisiinsa.

– Mitä enemmän velkaannumme, sitä isompi riski kasvaa siihen, että kykymme ylläpitää nykyistä puolustustasoa ja taloudellista hyvinvointia – se heikkenee.

Puttosen mielestä riski tähän on tällä hetkellä Suomessa ”hyvinkin aito”. Hän korosti, että myös taloudellinen itsenäisyys on puolustamisen arvoinen ja se voidaan ääritapauksessa myös menettää.

– Kreikan esimerkki osoitti, mitä tapahtuu, jos valtio ylivelkaantuu ja jos tämä menee sen pisteen yli, että joudutaan pyytämään ulkopuolista apua.

Maa joutui samalla sitoutumaan päätöksiin, joilla muun muassa leikattiin eläkkeitä, julkisen sektorin palkkoja ja myytiin omaisuutta.

– Kreikka on menettänyt taloudellisen itsenäisyytensä. Me olemme sillä samalla polulla. Missä vaiheessa se piste tulee – kukaan ei tätä tiedä. Meillä on olemassa taloudellinen itsenäisyys, kunnes sitä ei enää ole. Itse en haluaisi lähteä sitä testaamaan, koska kun tämä piste tulee vastaa, kääntyminen on jo myöhäistä.

Puttonen totesi, että jo tälläkin hetkellä Suomella on edessä haasteita, mitä velkaantuneempi julkinen sektori on. Korkomenot kasvavat ja meillä voi olla vähemmän mahdollisuuksia pitää huolta ulkoisesta ja sisäisestä turvallisuudesta. Etenkin tilanteessa, jossa edessä on jälleen joku yllättävä kriisi.

– Julkisen sektorin kannattaisi olla vahva, jotta se kykenisi ottamaan vastaan yllättäviä shokkeja ja jotta valtio kykenisi pitämään näissä tilanteissa kansalaisistaan huolta ja koheesio maan sisällä säilyisi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)