Viime aikoina on käyty paljon keskustelua varusmiespalveluksen kustannuksista ja siitä, miten ne näkyvät Suomen puolustusmenoissa – erityisesti suhteessa Naton asettamaan kahden prosentin BKT-tavoitteeseen. Monissa puheenvuoroissa on kuitenkin esiintynyt selkeitä väärinkäsityksiä. Nyt on hyvä tarkistaa faktat.
Suomen puolustusmenoihin kuuluvat jo kaikki varusmiespalveluksesta aiheutuvat kustannukset – kasarmien ylläpidosta, päivärahoista ja kouluttajien palkoista aina varusmiesten ruokailuihin saakka jne. Nämä menot sisältyvät puolustusministeriön talousarvioon ja ne raportoidaan sellaisenaan myös Natolle. Vuonna 2025 puolustusmenojen kokonaismäärä on noin 2,5 prosenttia bruttokansantuotteesta. Olemme siis yli Naton tavoitteen, ja varusmiesjärjestelmän kustannukset ovat laskennassa mukana – eivätkä ulkopuolella.
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos (ETLA) on tehnyt teoreettisen laskelman niin sanotusta vaihtoehtoiskustannuksesta: mitä tapahtuisi, jos asepalveluksessa olevat nuoret olisivatkin työelämässä tai opiskelemassa. Arvio on, että tämä “menetys” olisi noin 0,4 prosenttia BKT:sta. On kuitenkin olennaista ymmärtää, että tällainen laskelma on hypoteettinen. Kyse ei ole todellisesta menosta, vaan kuvitteellisesta vaihtoehdosta. Mielikuvitusrahalla ei puolustusta rakenneta.
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) on oikeutetusti todennut, että olisi reilua, jos asevelvollisuuden aiheuttama rakenteellinen vaikutus BKT:hen otettaisiin huomioon puolustusmenolaskennassa. Mutta tämä vaatisi Naton laskentatavan muuttamista – ja siihen tarvittaisiin kaikkien 32 jäsenmaan yksimielinen hyväksyntä. Se ei tapahdu hetkessä.
Suomen puolustuksen vahvuus ei nojaa kirjanpitoriveihin, vaan kansalaisten maanpuolustustahtoon ja kykyyn puolustaa isänmaata. Prosentteja säätämällä ei yksikään puolustushaara parane. Me tarvitsemme aitoja investointeja, sitoutumista ja kovaa työtä. Tähän perustuu uskottava puolustus.
