Yhdysvalloissa äänestäjät ovat turhautuneet suuren hallinnon tehottomuuteen ja korkeaan veroasteeseen, arvioi toimittaja-kirjailija Fareed Zakaria mielipidekirjoituksessaan The Washington Postissa.
Sama ilmiö näkyy hänen mukaansa kaikkialla. Viime vuonna ihmiset ympäri maailman ilmaisivat vaalien kautta Zakarian mukaan tyytymättömyyttä hallitsevaan tilanteeseen. Erityisesti turhautumisen kohteena olivat hänen mukaansa puolueet, jotka on perinteisesti samaistettu suureen hallintoon, eli vasemmistoon.
– Vasemmisto on lähes kaikkialla raunioina, Zakaria kirjoittaa.
– Ihmiset näyttävät kokevan, että vasemmistopoliitikot ovat vuosikymmenien ajan verottaneet, säännelleet, pomottaneet ja pelotellen heitä – mutta tulokset ovat huonoja ja ovat entisestään pahentuneet.
Hänen mukaansa esimerkiksi Yhdysvalloissa Floridan ja New Yorkin osavaltioissa on saman verran ihmisiä, mutta New Yorkin talousarvio on yli kaksinkertainen Floridaan verrattuna.
Suuri budjetti ei kuitenkaan näy Zakarian mukaan parempana elintasona.
Julkisen hallinnon korkeat kulut johtuvat hänen mukaansa pitkälti rahan tuhlauksesta ja huonosta hallinnosta. Hänen mukaansa esimerkiksi New Yorkissa uuden metrolinjan rakentaminen maksoi yli kahdeksan kertaa enemmän verrattuna vastaaviin projekteihin Euroopan maissa.
Suurissa kaupungeissa on Zakarian mukaan myös laajoja sosiaalisia ongelmia. Ongelmat ovat hänen mukaansa myös erittäin näkyviä, sillä suuret kaupungit ja niiden hallinto ovat jatkuvassa valokeilassa.
– Lopullinen testi on tietenkin se, miten ihmiset äänestävät jaloillaan. New York on jo vuosia menettänyt ihmisiä Floridan kaltaisiin osavaltioihin. Sama tarina voidaan kertoa pienin muunnelmin myös Kaliforniasta ja Texasista.
– Pohjimmiltaan suuret punaiset osavaltiot kasvavat suurten sinisten osavaltioiden kustannuksella, mikä näkyy politiikassa republikaanien edustuksen lisääntymisenä kongressissa ja valitsijamiesäänien määrässä.
Zakaria arvioi, että kulttuurikonservatismin yhdistettynä talousnationalismiin ja julkisen sektorin radikaaliin uudistamiseen voi olla monelle äänestäjälle houkutteleva ideologia.
Demokraattipuolueen tulee Zakarian mukaan kyetä oppimaan virheistä, joita suurkaupungeissa ja osavaltioissa on tehty puolueen johdolla. Muutoin demokraateilla saattaa hänen mukaansa olla edessä pysyvä oppositioasema.