Verkkouutiset

Mielenosoittajat vastustamassa hallitusta. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

”Vasemmisto on suggeroinut itsensä uskomaan oikeiston pahuuteen”

Kansanedustajan mukaan vastakkainasettelusta voi seurata ikäviä asioita.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnassa käytiin maanantaina ajankohtaiskeskustelu yhdenvertaisuudesta, tasa-arvosta ja syrjimättömyydestä Oulussa tapahtuneiden puukotusten takia.

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) kertoi hallituksen toimista rasismin ja viharikosten kitkemiseksi. Orpo myös sanoi, että äärioikeiston uhka on todellinen ja hallitus tekee kaikkensa kaikenlaisen radikalisoitumisen ehkäisemiseksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Ja mitä hallituksen kokoonpanoon tulee, niin sanon sen vielä. Tässä salissa ei ole äärioikeistolaisia puolueita, ei varmaan äärivasemmistolaisiakaan. Ei ole äärioikeistolaisia. Täällä on puolueita ja edustajia, jotka toimivat demokraattisen järjestelmän kautta, ja minusta muun väittäminen on väärää, Petteri Orpo vastasi opposition väitteisiin perussuomalaisten äärioikeistolaisuudesta.

Eduskunnan täysistuntosalissa nousi meteli, johon myös puhemies joutui puuttumaan.

Kansanedustaja Tere Sammallahden (kok.) mukaan ”vasemmisto räjähti mölinään”.

– On pelottavaa, miten vasemmisto on suggeroinut itsensä ja kannattajansa uskomaan oikeiston loputtomaan pahuuteen. Väkivalta seuraa vielä, uskokaa tai älkää, Tere Sammallahti kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.

Sammallahden mukaan vasemmistoliitosta yritettiin keskustelussa leimata hallitus syylliseksi Oulun puukkoiskuun.

– Törkeää. Vasemmistolle ”vihapuhe” on pelkkä poliittinen lyömäase, hän toteaa.

Äärioikeistosta puhui eduskunnassa muun muassa vasemmistoliiton Mai Kivelä. Hänen mukaansa ”tämän ideologian ansioitunein levittäjä on perussuomalaiset. Sen takia onkin hieman erikoista puhua äärioikeiston uhasta, kun meillä on maassa hallitus, joka muodostuu oikeiston ja äärioikeiston liittoumasta”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)