Euron kolikoita ja seteleitä Espoossa 26. tammikuuta 2023. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Vasemmistoliiton pudonnut kansanedustaja IL:lle: Kenellä on varaa jäädä kotiin 2200 eurolla?

Pia Lohikosken mukaan ihmisillä on vääristynyt kuva sopeutumisrahasta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnasta pudonnut vasemmistoliiton kansanedustaja Pia Lohikoski palasi tämän kuun alussa vanhaan työhönsä Vuokralaiset VKL:n järjestö- ja koulutuspäälliköksi, Iltalehti kertoo.

Hän nosti eduskuntavaalien jälkeen sopeutumisrahaa yhden kuukauden ajan. Tätä hän perustelee sillä, että vanhasta työstä oli myönnetty vapaata kansanedustajan toimia varten huhtikuun loppuun saakka.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– Olisin voinut muuten palata töihin heti vaalien jälkeen, mutta työpaikan ohje oli, että siihen asti ollaan vapaalla, kun vapaa on myönnetty, Lohikoski sanoo IL:lle.

Lohikoski toimi kansanedustajana yhden vaalikauden eli neljä vuotta. Hänen sopeutumisrahansa oli noin 2 200 euroa kuukaudessa, ja hänellä olisi ollut oikeus nostaa edustajan tilapäiseksi työttömyysturvaksi tarkoitettua etuutta yhden vuoden ajan.

Lohikoski itse pitää maksettavaa sopeutumisrahaa pienenä. Hän huomauttaa, että ansiosidonnaisella työttömyysturvalla vastaavalla palkalla saisi suurempaa työttömyyskorvausta.

Koska kansanedustajat eivät ole työsuhteessa eduskuntaan, he eivät ole oikeutettuja ansiosidonnaiseen päivärahaan.

Hänen mukaansa ihmisille on syntynyt vääristynyt kuva, että sopeutumisraha olisi entisille kansanedustajille jotenkin houkutteleva, jonka vuoksi heidän ei kannattaisi hakeutua töihin eduskunnasta putoamisen jälkeen.

– Kenellä on oikeasti varaa jäädä (kotiin) 2 200 eurolla, jos on perhettä, asuntolainaa ja muuta? Minusta sopeutumisraha ei ole erityisen houkutteleva. En ainakaan itse kokenut sitä sellaiseksi, hän jatkaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
Politiikka

Kansanedustaja suree Ukrainan lapsia

80 vuotta toisen maailmansodan päättymisestä on muistutus siitä, mihin äärimmäinen kansallismielisyys, valheelliset argumentit ja kansojen alistaminen voivat johtaa, Pia Kauma toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS