Vasemmistoliiton kansanedustaja Mai Kivelä katsoo, että perussuomalaisten kansanedustajan Mauri Peltokankaan tulisi erota eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajan paikalta.
– Hallintovaliokunta käsittelee paitsi ulkomaalaislainsäädäntöä, myös esimerkiksi poliisin toimivaltuuksia, jotka puuttuvat voimakkaasti muun muassa kansalaisten perusoikeuksiin. Peltokankaan ulostulo syö luottamusta siihen, että tätä lainsäädäntöä käsitellään yhdenvertaisesti ilman syrjivää asenteellisuutta. Peltokangas ei ole sopiva puheenjohtajaksi, ja muiden hallituspuolueiden on nyt otettava tähän kantaa, Kivelä katsoo tiedotteessaan.
Peltokangas julkaisi kuluneella viikolla Facebook-päivityksen, jossa hän kysyi muun muassa, ”kuinka moni seuraajistani haluaa Suomeen afkaani-muslimin sisä- tai ulkoministeriksi seuraavalla vaalikaudella?”. Peltokangas on kiistänyt viitanneensa kansanedustaja Nasima Razmyariin, vaikka asiayhteys on käytännössä ilmeinen.
Muut hallituskumppanit ovat arvostelleet Peltokankaan ulostuloa kovin sanoin ja vaatineet asian käsittelyä perussuomalaisten ryhmässä.