Kansanedustaja Johannes Yrttiaho. LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN

Vasemmistoliitto poisti Johannes Yrttiahon ehdokaslistalta

Kansanedustaja on vasemmistoliiton istuva aluevaltuutettu.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Varsinais-Suomen Vasemmistoliiton piirihallitus päätti tiistain kokouksessaan peruuttaa aiemman ehdokasasettelupäätöksensä ja poisti kansanedustaja Johannes Yrttiahon aluevaaliehdokkuudesta äänin 9–7 ja kaksi tyhjää. Hänet oli jo nimetty ehdokkaaksi alkuvuodesta.

Yrittiaho on vasemmistoliiton istuva aluevaltuutettu ja keräsi viime vaaleissa listan toisiksi eniten ääniä Li Anderssonin jälkeen.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Perusteluina listalta poistamiselle käytettiin Yrttiahon mukaan sitä, että hän ei toimi Turun valtuustossa vasemmistoliiton ryhmässä.

– En tietenkään voi toimia ryhmässä, joka on minut erottanut. Huhtikuussa 2022 yllättäen tehtyä erottamista ei ole edelleenkään asiallisesti hänelle perusteltu, hän sanoo tiedotteessaan.

– Tämä veruke olisi ollut käytettävissä jo kolmen vuoden ajan, mutta siihen tartuttiin nyt viikko ennen aluevaalilistojen sulkeutumista, Yrttiaho sanoo.

– Toinen esitetty peruste oli se, että olin lauantaina käymässä Asukkaiden Turku -yhteislistan telttatilaisuudessa Turun suurimmassa lähiössä Runosmäessä. Valvoviin silmiin oli ilmeisesti sattunut muutama somessa levitetty valokuva, joissa jututin runosmäkeläisiä kaupan edustalla.

Hän huomauttaa, että ”kansanedustajan tehtävänä on tavata ihmisiä – kannattajia ja ketä tahansa – ja olen tätä tehnyt muissakin luottamustehtävissä säännöllisesti jo parikymmentä vuotta”.

Nyt yhteydenpito ihmisiin katsottiin rikkomukseksi, Yrttiaho sanoo.

– Olen jo aikaa sitten ilmoittanut, että koska Turun Vasemmistoliitto esti ehdokkuuteni kuntavaaleissa, keskityn aluevaaleihin. Olin valmistautunut taistelemaan vasemmistoliiton vaalivoiton puolesta, jotta olisimme saaneet kokoomuksen ja muun oikeiston vallan hyvinvointialueella aisoihin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS