Rekkoja Vuosaaren satamassa Helsingissä 27. tammikuuta. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Vauhdittaisiko yhteisöveron alennus taloutta? Ekonomistit eri linjoilla

Etlan Aki Kangasharjun mukaan yhteisöveron lasku vaikuttaisi monella tavalla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Etlan toimitusjohtajan Aki Kangasharjun mukaan on väärä johtopäätös, että yhteisöveron alennus ei vauhdittaisi taloutta. Etlan viime vuoden lopulla julkaiseman muistion mukaan veronalennus maksaisi itsensä takaisin.

Kauppalehden pääkirjoituksen mukaan kokemuksia yhteisöveron pienentämisestä Suomessa on ja ne eivät ole mairittelevia. Vuonna 2012 yhteisöveroa alennettiin 26,5 prosentista 24 prosenttiin ja vuonna 2014 edelleen 20 prosenttiin. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) tutkimuksen mukaan yhteisöveron alennus ei juuri lisää investointeja tai talouskasvua. Sen sijaan se vähentää heti verotuloja ja menetykset palautuvat harvoin talouskasvun muodossa, KL siteeraa tutkimusta.

Kangasharju kirjoittaa lehden mielipidepalstalla, että pääkirjoitus jättää mainitsematta, että yhdessä yhteisöveron laskun kanssa kiristettiin pääomatuloveroa, joka väistämättä pienentää veronalennuksen vaikutuksia.

Tuloksia ei voi myöskään yleistää kaikkiin yrityksiin, sillä VATT tutki kahta yritysjoukkoa, joissa mediaani-investointi vuodessa oli 2800 euroa ja 1000 euroa.

– Yksi yhteisöveron vaikutuskanava on se, että monikansalliset yritykset raportoivat voittonsa valtaosin siinä toimintamaassaan, jossa on matalin verotus. On selvää, että tämä vaikutuskanava puuttuu kokonaan VATT:n mikroyrityksiin kohdistuvassa tutkimuksessa, Kangasharju analysoi.

EK:n johtajan Sami Pakarisen mielestä VATT:n tutkimuksessa on unohtunut suhteellisuudentaju.

– Jos oletetaan, että 2800 euron mediaani-investointi tuottaa 10 %, josta maksetaan yhteisövero. 26 % yhteisöverokanta, vero: 73 euroa. 20 % yhteisöverokanta, vero: 56 euroa Erotus: 17 euroa. Tutkimuksen johtopäätöksissä unohtunut suhteellisuudentaju, kun yleistetään kaikkiin yrityksiin. Esimerkiksi 280 miljoonan investoinnilla veroeurot ovat hieman eri luokkaa, Pakarinen kommentoi X:ssä.

Kangasharjun mukaan taloustieteellisen kirjallisuuden yleinen johtopäätös on, että yhteisöveron alennus lisää investointeja ja siirtää kansainvälisten yritysten voiton raportointia veroa alentavaan maahan.

– Tämän johtopäätöksen tekivät VATT ja valtiontalouden tarkastusvirasto jo vuonna 2014, eikä tuoreempi kirjallisuus ole johtopäätöstä kumonnut, hän huomauttaa.

– Nämä ja muut vaikutukset lisäävät talouden aktiviteettia ja verotuloja jopa siinä määrin, että veronalennus voi olla itsensä rahoittava julkiselle sektorille muutaman vuoden horisontilla, jatkaa Kangasharju, joka myöntää, että epävarmuutta johtopäätökseen toki liittyy.

– Mikään ei ole lopulta ihan varmaa, muu kuin verot ja kuolema.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)