Kun uutiset viime elokuussa kertoivat Venäjän presidentinhallinnon päällikön Sergei Ivanovin siirtyvän ympäristöasioista vastaavaksi erityisedustajaksi, moni kokenut tarkkailija hieroi epäuskoisena silmiään. Ivanov oli ollut yksi Vladimir Putinin pitkäaikaisimmista kumppaneista ja Kremlin korkein virkamies, josta oli usein povattu jopa Putinin mahdollista seuraajaa.
Ivanovin siirto pois vallankäytön ehdottomasta keskiöstä nähtiin osoituksena siitä, kuinka täydellisesti vahvimpanakin pidetyn liittolaisen asema on yhden miehen suopeuden varassa. Hallintopäällikön väistyminen huipensi keväällä 2015 käynnistyneen avainpaikkojen ruletin, johon kuului myös suurieleisiä pidätyksiä ja pitkiä lahjustuomioita.
Sergei Ivanovin kohtelu on tunnetun Venäjä-asiantuntijan, professori Mark Galeottin mukaan erinomainen esimerkki siitä, millaisin pelisäännöin presidentti Putin toimii.
– Niin kauan, kun teet työsi ja olet uskollinen minulle, olen vastavuoroisesti lojaali sinulle, vaikka saatkin lähteä, Prahan kansainvälisten suhteiden instituutissa tätä nykyä työskentelevä Galeotti kuvaa.
– Putin tiesi kyllä Ivanovin kunnianhimoiseksi mieheksi, mutta ei pitänyt tätä akuuttina uhkana. Jos Ivanov olisi uhannut presidentin asemaa, hän ei olisi säilyttänyt paikkaansa kansallisessa turvallisuusneuvostossa, vaan hänet olisi tuhottu. Sama sääntö pätee myös kaikkiin muihin.
Osa presidentti Putinin toteuttamista korkean profiilin henkilövaihdoksista on selittynyt valmistautumisella viimesyksyisiin parlamenttivaaleihin ja vuonna 2018 edessä olevaan presidentinvaaliin. Putinin ja Yhtenäinen Venäjä -valtapuolueen menestyksen kannalta on tärkeää, että presidentti näyttäytyy vahvana johtajana.
Vanhojen sotaratsujen tilalle presidentti on nostanut uuden sukupolven teknokraatteja. Avainhenkilöiltään hän näyttää edellyttävän entistäkin vankkumattomampia uskollisuuden osoituksia, kompetenssia ja näyttöä tuloksista.
Miehet Putinin ympärillä
Krimin miehitys ja liittäminen Venäjään kevättalvella 2014 eivät merkinneet murroskohtaa vain Venäjän ulkosuhteissa vaan myös Kremlin muurien takana. Presidentti Putinin kerrotaan tehneen dramaattiset ratkaisunsa vain muutaman luotetun muodostamassa sotakabinetissa.
Muodolliset asemat eivät puntarissa silloin painaneet ,eivätkä paina myöskään nyt. Presidenttikeskeisen järjestelmän yksinvaltaisuus ja muiden instituutioiden heikkous näyttäytyvät aiempaa kirkkaampina.
Kun sotilaallisesta interventiosta Ukrainaan päätettiin, Venäjän ääntä kansainvälisillä foorumeilla käyttävän ulkoministeri Sergei Lavrovin mielipidettä ei kysytty. Pokerinaamainen veteraanidiplomaatti ei ole myöskään sittemmin osallistunut maansa ulkopolitiikan muotoiluun, vaan ohjakset ovat nyt tiukasti presidentti Putinin käsissä.
Sergei Lavrovilla ei näytä olleen vaikeuksia tyytyä toteuttajan rooliin. Venäjän ulkoasianhallinnon parhaiden perinteiden mukaisesti hän on kyyninen ja päämiestään kohtaan tinkimättömän lojaali eikä elättele poliittisia ambitioita. Ulkoministeriöstä Lavrov on kolmentoista ministerivuotensa aikana luonut pienen henkilökohtaisen imperiumin, jonka piirissä ei hänen suvereenia johtajuuttaan kyseenalaisteta.
Jos Lavrov ei viihtyisi päätöksenteon sivuraiteella, hän voisi kenties lohduttautua sillä, että siellä on myös pääministeri Dmitri Medvedev, Putinin kuuliainen aisapari Pietarin-vuosilta.
Missä Venäjä kulloinkin pullistelee sotilaallisia muskeleitaan, siellä presidenttinsä rinnalla nähdään puolustusministeri Sergei Šoigu. Tuvan tasavallasta Itä-Siperiasta kotoisin oleva ministeri poikkeaa olennaisesti Putinin Venäjän kärkikaartin tavanomaisesta muotista. Kun aiemmin buddhalaisena pidetty Šoigu teki ortodoksisen ristinmerkin toukokuun 2015 voitonpäivän paraatissa Punaisella torilla, hänen kansansuosionsa vahvistui edelleen.
Hätätilaministerinä kannuksensa ansainnut Šoigu ei nauti vain kansalaisten vaan myös presidentti Putinin luottamusta, jota heidän yhteiset metsästysretkensä ovat vuosien saatossa edelleen tiivistäneet. Šoigu on usein mainittu mahdollisena valtionpäämiehenä sitten, kun Putinin aika on ohi. Istuvaa presidenttiä hän ei kuitenkaan haasta.
Kun Putin vaihtoi Sergei Ivanovin tilalle 44-vuotiaan Anton Vainon, sukupolvenvaihdoksen tarkoituksena tuskin oli ainakaan presidentinhallinnon läpinäkyvyyden lisääminen. Presidentinhallinnon sisältä noussutta Vainoa pidetään harmaana teknokraattina.
Kellon ympäri
Putinin lähipiiri työskentelee jatkuvan paineen alla ja pysyttelee hänen ulottuvillaan kellon ympäri. Presidentti saattaa käynnistää hyvinkin kauaskantoisia hankkeita ennalta arvaamatta juuri silloin, kun arvioi hetken mahdollisimman otolliseksi usein vasta myöhään illalla tai yön tunteina.
Venäjän erittäin keskusjohtoiselle järjestelmälle on ominaista, että alituisen valmiustilan vaatimus ei rajoitu presidentin esikuntaan Kremlissä. Maan syrjäisimmästäkin kolkasta on nimittäin singahdettava presidentin luo heti, kun kutsu käy. Putin osoittaa mielellään valtaansa komentamalla kuvernöörejä ja hallintoalueiden muita avainhenkilöitä spontaanisti puhutteluunsa.
Presidentti Putin, itsekin entinen KGB-upseeri ja Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n johtaja, on tunnetusti antanut hallinnossaan runsaasti tilaa silovikeille, merkittävissä tehtävissä maan eri turvallisuuselimissä palvelleille henkilöille. Selvimmin tämä näkyy siinä, miten keskeiseen asemaan turvallisuuspalvelut ja niiden päälliköt ovat hänen valtaannousunsa jälkeen taas palautuneet.
Siihen nähden, kuinka militaristisena Venäjä nykyisin esiintyy, myös asevoimien johdon vaikutusvalta on oikeastaan hätkähdyttävän vaatimaton. Kun presidentti Putin teki ratkaisunsa joukkojen lähettämisestä ensin Ukrainaan ja myöhemmin Syyriaan, asevoimien yleisesikunta pidettiin ilmeisesti lopullisesta päätöksenteosta sivussa.
– Hänen kerrotaan päättäneen myös uuden Armata-panssarivaunun tuotannon käynnistämisestä vastoin kenraaliensa kantaa. Aseteollisuus elättää Venäjällä kokonaisia kaupunkeja, ja niiden asukkaiden tuen säilyttäminen on Putinin kannalta tärkeää, Mark Galeotti sanoo.
Vuosi 2018
Venäjän koko poliittinen apparaatti on Mark Galeottin mukaan viritetty jo nyt varmistamaan, että vuoden 2018 presidentinvaalit sujuvat ilman kauneusvirheitä.
Vaikka Vladimir Putinin tapa hallita on saanut sangen monarkkisia piirteitä, hänelle on tavattoman tärkeää ylläpitää valtansa näennäisen demokraattisia kehyksiä. Vaaleilla hankittu mandaatti antaa vahvan selkänojan.
Galeotti uskoo uudelleenvalinnan toteutuvan Putinin piirustusten mukaisesti. Hän arvioi ikääntyvän presidentin olevan seuraavan nelivuotiskautensa alkaessa yhä kiinnostuneempi siitä, millaisena hallitsijana jälkipolvet tulevat hänet muistamaan.
Mitä minusta kirjoitetaan sadan vuoden päästä, on jo nyt hänen vakiokysymyksensä tapaamisissa historioitsijoiden kanssa.
Vallan keskittämisen presidentin ja häntä ympäröivän entistä harvalukuisemman ydinjoukon käsiin Galeotti otaksuu vain voimistuvan tulevien vuosien aikana.
– On ennakoitavissa, että jännite Vladimir Putinin ja muun eliitin välillä kasvaa. En usko, että hän voi jatkaa presidenttinä seuraavan kautensa loppuun. Mitä sen jälkeen, se jää nähtäväksi, Galeotti sanoo.
Artikkelia varten on haastateltu useita Venäjää pitkään seuranneita koti- ja ulkomaisia asiantuntijoita.
HEIKKI HAKALA
