Venäjällä ei ole Tanskan pääministerin Mette Frederiksenin mukaan oikeutta sekaantua Tanskan ja Yhdysvaltojen välisiin keskusteluihin amerikkalaisjoukkojen mahdollisesta sijoittamisesta Tanskalle kuuluvalle strategisesti tärkeälle Bornholmin saarelle Itämerellä, kertoo verkkolehti The Local.
Bornholmissa torstaina vieraillut Frederiksen sanoo, ettei hänellä ole aikomusta ottaa vastaan Venäjän neuvoja, jotka koskevat USA:n kanssa solmittavaa kahdenvälistä sopimusta joukkojen tukeutumisesta Tanskan satamiin ja lentotukikohtiin.
Ennen Venäjän helmikuussa käynnistämää hyökkäystä Ukrainaan Frederiksen ilmaisi Tanskan olevan valmis sallimaan amerikkalaisjoukkojen sijoittamisen maaperälleen osana uutta puolustussopimusta.
Venäjän Kööpenhaminan-suurlähettiläs Vladimir Barbin on asettunut vastustamaan järjestelyä väittäen, että Venäjän ja Natoon kuuluvan Tanskan välinen sopimus estää amerikkalaisjoukkojen läsnäolon Bornholmilla. Barbin viittaa Tanskan ja Neuvostoliiton toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1946 solmimaan sopimukseen, joka liittyi puna-armeijan miehitysjoukkojen poistumiseen saarelta.
– Haluan sanoa tämän hyvin selvästi: Venäjällä ei ole oikeutta sekaantua Tanskan puolustuspolitiikkaan – ei myöskään siihen, mitä Bornholmissa tapahtuu, pääministeri Frederiksen näpäyttää.
Hän torjuu syytökset, joiden mukaan USA:n joukkojen sijoittaminen saarelle lisäisi jännitteitä lännen ja Venäjän välillä. Kyse on hänen mukaansa yksinomaan Tanskan turvallisuuden ja puolustuskyvyn vahvistamisesta sekä suhteiden tiivistämisestä Yhdysvaltoihin.