Jännityskirjailijanimimerkki Ilkka Remeksen tämänvuotinen teos on nimeltään Pimeyden sydän (WSOY). Todellisuuden rajamaille ulottuvassa fiktiossa ”Suomen Nato-jäsenyyteen liittynyt hiljaiselo oli loppumassa ja venäläiset kiihdyttivät häirintäoperaatioitaan”. Venäjä julistaa, että Suomessa esiintyy laajasti natsimielisyyttä.
Kirjassa venäläiset sabotöörit käyvät mallinnuskuvaamassa Helsingissä kriittisiä kohteita kuten valtioneuvoston linnan ja eduskuntatalon. Niiden luo lennätetään huomaamattomasti drooneilla CS137-kapseleita eli säteilevää cesiumia.
Samaan aikaan Suomen säteilymittausautot varastetaan. Venäjän televisiossa kerrotaan, että kuulemma Suomessa säteilee ja naureskellaan kyseessä olevan Naton omat pommit. Viranomaiset havaitsevat radioaktiivisuuden nousseen Helsingissä. Mitä tämä merkitsee?
– Sitä, että jollakulla on nyt todella pahat mielessä. Tai sitä, että meidät on päätetty pelästyttää raskaimman jälkeen, Säteilyturvakeskuksen johtaja toteaa Remeksen kirjassa.
Suomen viranomaiset valitsevat hiljaisuuden linjan ja harhautuksenkin paniikin välttämiseksi. Samalla aletaan varautua koko Helsingin saastumiseen 2100-luvulle asti.
Yhdessä kirjan luvussa presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Petteri Orpo ovat vakavina presidentinkanslian neuvotteluhuoneessa. Hybridiosaamiskeskuksen johtava asiantuntija briiffaa heitä tilanteesta:
– Uskon, että Helsingissä on meneillään Venäjän sisäisen yhtenäistämisen operaatio. Viimeinen voimannäyttö. Ja koska kyseessä on viime kädessä sisäpoliittinen operaatio, pelkään pahoin, että tilanne Helsingissä voi äkisti kääntyä paljonkin pahempaan suuntaan.
Säteilylähteiden löytäminen suuretsinnässä ja puhdistusoperaatiot sekä kirjan muut tapahtumat johtavat siihen, että venäläiset siirtyvätkin operaatiossa drooneilla ja cesiumilla suoritettavaan vielä niljakkaampaan vaihtoehtoon.
– Mielestäni tutustuminen asioihin, joita saattaa tapahtua, antaa mahdollisuuden valmistautua niihin. Kun erilaisia tapahtumakulkuja on jo käynyt läpi, on valmiimpi kohtaamaan sellaisia myös tosielämässä, jossa ne onneksi eivät yleensä yllä sellaiseen mittakaavaan kuin fiktiossa, Ilkka Remes toteaa sivuillaan.
