Suomi on yhdessä muiden EU-maiden kanssa selkein sanoin tuominnut Venäjän toimet Ukrainassa. Venäjä on loukannut itsenäisen valtion alueellista koskemattomuutta ja itsemääräämisoikeutta sekä vaarantanut Euroopan rauhan ja turvallisuuden. Ukrainan vakavasta tilanteesta keskusteltiin viime viikolla eduskunnassa. Jo edellisellä viikolla saimme puolustusvaliokunnassa kattavan selvityksen tilanteesta. Kävimme myös suuren valiokunnan kanssa keskustelemassa aiheesta tasavallan presidentti Sauli Niinistön kanssa Mäntyniemessä.
Viime päivinä Ukrainan ja Venäjän tilanteessa mikään ei ole mennyt parempaan suuntaan. Venäjän toiminta on ollut suoraviivaista, erittäin nopeaa ja pitkään suunniteltua. Toimien jatkoksi voi odottaa mitä vain.
Juuri nyt suoraa uhkaa Suomen turvallisuudelle ja suvereniteetille ei ole. Suomalaisten on turvallisuuspoliittisessa ajattelussaan kuitenkin lähdettävä siitä, että Venäjä on arvaamaton. Emme voi tietää nyt, mikä tilanne lähialueillamme on esimerkiksi kymmenen vuoden kuluttua.
Vaikka tässä kirjoituksessa käsittelen Nato-jäsenyyttä, on syytä välttää suoraa Ukrainan tilanteen ja Suomen Nato-kysymyksen yhdistämistä. Suomen on tehtävä jatkossakin turvallisuuspoliittiset ratkaisut itse, omista lähtökohdistaan ja tosiasioihin perustuen.
Suomen turvallisuuspolitiikan näkökulmasta keskeiset asiat tiivistän tässä kirjoituksessa kolmeen kokonaisuuteen. Ensimmäinen käsittelee oman uskottavan puolustuksen tärkeyttä, toinen länsimaisiin arvoyhteisöihin kuulumista (eli käytännössä EU- ja Nato-jäsenyyttä) ja kolmas avoimen ja suoran kanssakäymisen tärkeyttä venäläisten kanssa.
Uskottava puolustuskyky
Ensinnäkin Suomen on huolehdittava omasta uskottavasta puolustuksesta. Puolustusvoimien tehtävät ja resurssit on oltava tasapainossa, mikä edellyttää puolustusmäärärahojen korotusta vuoden 2015 jälkeen Kokoomuksen kannan mukaisesti. Eduskuntaryhmä pitää puolustusvoimien omaa arviota oikeana: lisärahoitustarve materiaalisen suorituskyvyn ylläpitämiseksi on vuonna 2016 noin 50 miljoonaa euroa ja vuoteen 2020 mennessä asteittain 150 miljoonaa euroa indeksikorotusten lisäksi, käytännössä noin 1,5 prosenttia vuotuisesta bruttokansantuotteesta.
Erityisesti kalustohankintoihin tehtävät leikkaukset ovat vaikeita, koska hankinnat on suunniteltava pitkäjänteisesti ja materiaalin hinta on noussut. Puolustusvoimien toiminnan taso – kuten kertausharjoitukset, maastovuorokaudet sekä lento- ja alustoiminta, on tarkoitus säästöjen jäljiltä palauttaa vuodesta 2015 alkaen sodan ajan joukkojen koulutusvaatimusten edellyttämälle tasolle.
Olen ollut mukana puolustuksemme pitkän aikavälin ratkaisuja miettivän parlamentaarisen ryhmän työssä, ja toivon Nato-jäsenyyden nousevan määrärahatason lisäksi ryhmän pohdintoihin. Tosin on syytä huomata, että jäsenyys ei ole ratkaisu puolustusvoimien resurssiongelmaan. Sekin on syytä muistaa, että myös Naton jäsenenä vastaisimme itse oman maamme puolustuksesta.
Läntiset arvoyhteisöt
Suomi jakaa läntiset arvot: olemme avoin ja demokraattinen yhteiskunta. On luontevaa, että olemme mukana läntisissä arvoyhteisöissä, joista tärkeimmät ovat EU ja Nato. Oma suhtautumiseni Suomen Nato-jäsenyyteen ei ole Ukrainan kriisin myötä muuttunut. Perustelut Suomen Nato-jäsenyyden puolesta ovat vanhat tutut.
Nato-jäsenyys vahvistaisi Suomen turvallisuutta, puolustuskykyä ja liittäisi Suomen siltäkin osin osaksi demokraattisten maiden arvoyhteisöä. Toimittuani viimeiset pari vuotta Suomen YK-liiton puheenjohtajana olen myös sitä mieltä, että Nato-jäsenyys mahdollistaisi Suomen toiminnan YK:n tavoitteiden ja periaatteiden puolesta tehokkaammin kuin olisimme voineet edes YK:n turvaneuvoston vaihtuvana jäsenenä vaikuttaa.
Nato auttaa vain jäseniään ja Euroopan unionista ei koskaan tule sotilasliittoa, koska suuri osa jäsenmaista on jo organisoinut puolustuksensa Naton puitteissa. Euroopan unionin 28 jäsenmaasta 22, joissa asuu 95 prosenttia EU-kansalaisista, ovat Naton jäseniä. Nämä maat eivät näe tarvetta kaksinkertaiselle järjestelmälle.
Naton jäsenenä Suomella olisi mahdollisuus vaikuttaa niissä kansainvälisissä pöydissä, joissa meitä koskevia päätöksiä joka tapauksessa tehdään. Paljon puhuttu Nato-optio ei tuo Suomelle turvaa. Presidentti Martti Ahtisaarta mukaillen; palovakuutustakaan ei voi ottaa, kun talon nurkka on jo tulessa. Viimeistään Ukrainan tapahtumat osoittavat sen, että Suomen turvallisuuden perustaminen Nato-option varaan on haihattelua. Jäsenyyttä on haettava hyvän sään aikana. Monien mielestä pilviä on jo taivaalla.
Venäjän Euroopan puolen naapureista lisäksemme vain Valko-Venäjä, Ukraina ja Georgia eivät ole Naton jäseniä. Paikkamme Euroopassa tai Venäjän naapurina ei ole edellä mainittujen valtioiden joukossa. EU-maista Suomi on ainoa Venäjän rajanaapuri, joka ei kuulu Natoon.
Suomen Nato-jäsenyydellä on oltava kansan enemmistön tuki. Siksi on välttämätöntä edistää avointa ja perusteellista keskustelua liittoutumisvaihtoehdosta sekä vahvistaa laaja-alaista kansallista yhteisymmärrystä Suomen turvallisuuspolitiikasta.
Nyt olisikin Nato-mörön maalailijoiden ajateltava suoraselkäisesti Suomen turvallisuutta ja puolustuskykyä sekä ryhdistäydyttävä asiallisesti perustelemaan näkemyksiään. Onko ylipäänsä olemassa vakavia argumentteja sen puolesta, että Suomen etu ei olisi kuulua Natoon? Eduskunnassa keskiviikkona äänessä olleiden turvallisuuspolitiikan konkareiden olisikin syytä vastata siihen, miksi otollisin aika Suomen liittymiselle Natoon hukattiin 1990-luvulla tai viimeistään 2000-luvun alussa.
Perättömät puheet ”poikiemme lähettämisestä sotimaan maailmalle vastoin eduskuntamme tahtoa” ovat klassikkoesimerkkejä paikkansapitävien argumenttien puutteesta. Nato-jäsenyyden myötä ei lähetetä yhtäkään suomalaista sotilasta maailmalle vastoin eduskuntamme tahtoa. Suomi päättäisi operaatioihin osallistumisesta jatkossakin aina kansallisella päätöksellä. Nato-johtoisten operaatioiden perustaminen vaatii myös kaikkien jäsenmaiden hyväksynnän. Edes hyväksyessään päätöksen operaation käynnistämisestä Suomi ei olisi velvoitettu osallistumaan siihen kansallisilla joukoillaan. Liioin Nato-jäsenyys ei nostaisi kustannuksia tai vaikuttaisi omaan asevelvollisuusarmeijaamme.
Viime viikon eduskuntakeskustelusssa Nato nousi esiin mm. kokoomuksen ryhmäpuheessa, mutta vastustajien puolelta ilma oli sakeana hyssyttelyä, pelkoja ja erinäisiä kaikuja suomettumisen ajoilta. Kun asiallinen keskustelu puuttuu käytännössä kokonaan, on ymmärrettävää, että Naton kansansuosio on matalaa.
Me päättäjät emme voi tuuliviirin lailla yrittää purjehtia kansansuosion aallonharjalla. Myös vähemmän suosittuja tosiasioita on pystyttävä perustelemaan kansalaisille Suomen edun niin vaatiessa. Eivät suuret valtiomiehet tai -naiset ole niitä, jotka uskaltavat viedä eteenpäin vain äkkiseltään suurinta kansansuosiota nauttivia päätöksiä. Suuret ovat niitä, jotka tekevät ja perustelevat sen, mikä on Suomen edun mukaista. Kun päättäjät uskaltavat perustella, kansalaisilla on mahdollisuus tehdä valintoja oikean tiedon perusteella.
Poliittisten päätösten perusteeksi kaivataan usein asiantuntijatietoa. Upseeriliiton tekemän jäsenkyselyn perusteella palveluksessa olevista kenraaleista ja eversteistä peräti 76 prosenttia on Nato-jäsenyyden kannalla ja vain 15 prosenttia vastustaa. Tämä on selkeä kannanotto puolustuksemme osaajilta. Poliitikot tiirailevat gallupeja ja kyselyitä, kun asiantuntijanäkemys ei sovi omiin päämääriin.
Poliitikkojen kansansuosion kalastelu on liian kova hinta Suomelle siitä, että tosiasioita ei eduskunnassa rehellisesti tunnusteta. Kun haluamme rauhaa, on varauduttava puolustautumaan niin uskottavasti, ettei kenenkään kannata hyökätä. Yksin ei kannata jättäytyä.
Mutkattomat suhteet Venäjään
Kolmantena ja viimeisenä seikkana korostan avoimen, suoran ja rehellisen kanssakäymisen ja kommunikoinnin tärkeyttä venäläisten kanssa.
Venäjä on Suomen tärkeä kauppakumppani, joten Venäjään kohdistuvat pakotteet vaikuttavat haitallisesti Suomen talouteen suhteellisesti enemmän kuin muihin jäsenmaihin. Suomi on siis aivan syystä korostanut harkintaa Euroopan unionin pakotteiden suhteen. Tarvittaessa meidän on myös varauduttava kestämään pakoteiden vastatoimet. Pääministeri Jyrki Katainen keskusteli eilen suuren valiokunnan kanssa Venäjälle kaavailluista pakotteista.
Myös inhimillisestä näkökulmasta on tärkeää, ettemme suhtaudu vihamielisesti yhteenkään kansalaisuuteen. Suomea on rakennettava avoimen kansainvälisyyden varaan, ja samalla huolehdittava siitä, että avoin yhteiskuntamme ei ole kiristettävissä. Meidän on ylläpidettävää uskottavaa puolustuskykyä, oltava aktiivisia ulkopolitiikassamme ja pidettävä kunnossa suhtautuminen tänne muuttaviin ihmisiin sekä huolehdittava siitä, ettemme koskaan ole yksin.
Kun vanha konsepti ei enää toimi, on mietittävä uusi. Se koskee myös liittoutumista. Kun paikkamme EU:ssa ja Natossa on selkeä, on se hyvä pohja kehittää toimivia yhteyksiä ja hyviä kauppasuhteita Venäjään.
Kun haluamme rauhaa, on tosiasiat tunnustettava.
Kirjoittaja Sofia Vikman on kokoomuksen kansanedustaja ja eduskunnan puolustusvaliokunnan ja suuren valiokunnan jäsen. Eduskunnan taannoisen Ukraina-keskustelun jälkeen Vikman arvosteli puhemiestä siitä, etteivät kokoomuksen naisedustajat saaneet puheenvuoroja. Kirjoitus on hänen pitämättä jäänyt, ajantasaistettu ja laajennettu puheenvuoronsa.
