Silmien ummistamisesta suurin kiitos kuuluu Venäjä-selittäjien eliitille, jotka saivat lähes yksinoikeudella selittää mediassa itädiktaattorin metkuja parhain päin.
Vuosien saatossa on tapahtunut muun muassa:
– Tsetshenia, Georgia, Krim, Ukraina.
– Anna Politkovskaja, Mihail Hodorkovsky, Sergei Skripal ja monet muut.
– Euroopan kaasuriippuvuuden ruokkiminen, informaatiovaikuttaminen, länsimaiden korruptoiminen.
– Pienet vihreät miehet, MH17, hybridioperaatiot, salamurhat.
KAIKKI näkivät, että näiden takana ovat Venäjä ja Vladimir Putin. KAIKILLE oli selvää, että Krimin vallanneet tunnuksettomat sotilaat olivat venäläisiä. KAIKKI tiesivät, kuka salamurhauttaa hallintonsa vastustajia ympäri Eurooppaa.
Tästä kaikesta huolimatta kaikenkarvaiset punaprofessorit, suomettuneet poliitikot ja järjestöstallarit pääsivät mediaan vakuuttelemaan, kuinka ei voida tietää varmaksi. Eikä ainakaan liity Venäjään. Ja jos liittyykin, niin rauhankumppania pitää liennyttää. Eikä Venäjä ainakaan Krimiä liitä itseensä. Tai hyökkää Ukrainaan. Ja jos Venäjä tekeekin jotain pahaa, niin se johtuu korkeintaan siitä, että Suomi, EU, NATO, USA tai länsi pakottivat rauhankumppani-Venäjän taas kerran turvautumaan väkivaltaan.
Muistutan, ettei tämä ole mitään muinaishistoriaa, vaan kaikki on tapahtunut viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Venäjän hyökkäyksestä Krimille ei ole vielä edes kymmentä vuotta.
Kaksi vuotta sitten Venäjä järjesti Puolan rajalle hybridioperaation ja puski rajavyöhykkeelle tuhansia ”turvapaikanhakijoita”. JA samalla kokosi armeijaansa Ukrainan rajoille. Oliko Venäjä-selittäjien Suomi valmis? Ei sinne päinkään. Ja miksi olisi ollutkaan? Venäjähän on rauhankumppani ja sitä pitää miellyttää! Itse asiassa tuolloinen hallitus sisäministereineen käytti kuukausia vakuutellakseen suomalaisille, ettei Suomi voi laittaa rajojaan kiinni edes hybridioperaation edessä.
Venäjä aloitti offensiivinsa Ukrainassa alle kaksi vuotta sitten. Muutamaa päivää myöhemmin (25. helmikuuta 2022) SDP:n kansanedustaja Kimmo Kiljunen haukkui minut pystyyn, kun ehdotin Nato-jäsenyyttä Suomen turvaksi ja vankkaa asettautumista Ukrainan puolelle. Kolme viikkoa myöhemmin suurin osa kansanedustajista edelleen vastusti Nato-jäsenyyttä tai ei tiennyt, mitä mieltä olisi.
Jokaisen rajakriisin alla, kuten tälläkin kertaa, Venäjä-selittäjät ovat vakuutelleet mediassa, ettei ”turvapaikanhakijoiden” joukossa ole rikollisia, vieraan vallan agentteja tai sotilaita. Tietysti on. Erityisesti Venäjän kohdalla on täysin sinisilmäistä olettaa mitään muuta.
Mikä on pointtini? Se, että Suomessa Venäjän tekoja ei ole haluttu nähdä jatkumona, toisiinsa kytkeytyvinä putinistisen ulkopolitiikan strategian palasina. Mediassa tilaa saaneet ”asiantuntijat” eivät pääosin kyenneet tai halunneet nähdä omaa nenäänsä pidemmälle. Siitä ajattelumallista muodostui Venäjä-selittäjien houreisiin ihastuneen median vetoavulla vuosikymmeniksi suomalainen totuus, jonka varjo ulottuu tähän päivään asti.
Ja ihminen, joka ei näe Venäjän toimintaa jatkumona tuskin näkee itärajan auki pitämisen seurauksiakaan. Näin on helppoa päätellä lukuisista puheenvuoroista, joissa lällätellään Suomen olevan kriisissä ”parinsadan siirtolaisen takia”. Sillä eihän parisataa ”turvapaikanhakijaa” vielä tarkoita mitään, eihän? Kuten ei tarkoittanut Anna Politkovskajan murhaaminen, Krimin valtaus tai Venäjän ajamat kaasuputkihankkeetkaan? Roskaa.
Todellisuudessa Venäjä eskaloi kaikkia luomiaan kriisejä, kunnes tulee kova vastaan. Jos itäraja jätettäisiin auki, Venäjä tuo rajalle tuhansia ”turvapaikanhakijoita”. Yhtäkkiä parikymmentä päivittäistä tulijaa onkin muuttunut eksistentiaaliseksi uhaksi koko Suomelle. Kuka olisi arvannut?
Tuolloin Suomi ajautuisi sisäiseen kriisiin ja Ukrainan asia siirtyisi taka-alalle. Venäjä olisi taas askeleen lähempänä tavoitettaan Ukrainassa. Ja Ukrainan tuhoamisen jälkeen Venäjän huomio kääntyisi uuteen uhriin, kenties Suomeen.
Tämä kaikki on helppoa ymmärtää, jos tiedostaa Venäjän valheiden ja rikosten olevan pitkä jatkumo. Askel kerrallaan, rikos kerrallaan, vuosien saatossa hirmutekoja hivuttamalla. Jokainen Venäjän rajallemme pakkosiirtämä ”turvapaikanhakija” on osa tätä vuosikymmenien jatkumoa.
Joka ei tätä ymmärrä, on kuin suomalainen Venäjä-selittäjä tai ihmisoikeusnaivisti, kuin hummeri hiljalleen lämpenevässä vedessä. Hummeri, joka tyhmyyttään huutaa kokkia laittamaan lisää lämpöä pataan.
Vaan ei enää. Venäjälle näytetään nyt, ettei Suomi taivu välineellistetyn pakkosiirtolaisuuden edessä. Jos se ei nykyisten lakiemme puitteissa onnistu riittävän nopeasti ja tehokkaasti, niin sitten lakeja pitää muuttaa. Jos se tarkoittaa aivan eri maailman aikaan tehtyjen sopimusten hylkäämistä, niin hylkyyn vain. Jos se tarkoittaa jonkun onnettoman paleltumista rajavyöhykkeelle, niin olkoon sitten niin.
Kylmäävää ja epäinhimillistä? Kenties, mutta vaihtoehto on paljon kylmäävämpi. Suomen sisäinen epävakaus, turvallisuuspoliittinen heikentyminen ja mahdollinen ajautuminen Venäjän tulevan hallitsijan tähtäimeen. Se uhka realisoituisi ehkä vasta kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä. En usko, että yksikään suomalainen haluaa jättää lapsillemme sellaista perintöä.
Siksi Venäjän painostustoimille täytyy antaa väkevä vastaus. Samalla lakimme tulee koeponnistaa entistä pahempia painostustoimia varten. Lisää tukea Ukrainalle.
Onneksi tahtotila porvarihallituksen sisällä on selkeä. Pääministeri Petteri Orpon ja sisäministeri Mari Rantasen johdolla Suomi on tehnyt nopeita ja määrätietoisia toimia rajakriisin ratkaisemiseksi. Toimia, jotka Suomi-neidon nilkkaa purevat Venäjä-selittäjät olisivat vielä pari vuotta sitten leimanneet sotahulluudeksi ja Venäjän ärsyttämiseksi.
Ei enää. Turvallisuuspoliittisen sinisilmäisyyden aika on kerta kaikkiaan loppu. Hallituksella todella on väliä.
