Venäjä tekee talvesta aseen – ohjustuotanto kasvaa nopeasti

Hyökkääjä kasvattaa nopeasti ohjustuotantoaan samaan aikaan, kun Ukrainan ilmapuolustus on kovilla, arvioi Henri Vanhanen.
Venäjän ballistinen Iskander-ohjusjärjestelmä. www.mil.ru
Venäjän ballistinen Iskander-ohjusjärjestelmä. www.mil.ru

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija Henri Vanhanen on huolissaan Ukrainassa juuri nyt näkyvästä kehityksestä. Hän kiinnittää viestipalvelu X:ssä huomiota Venäjän kasvavaan ohjustuotantoon ja Ukrainan vaikeuksiin torjua erityisesti ballistisia ohjuksia.

Vanhasen mukaan Venäjä tuottaa jo yli sata ballistista tai vastaavan lentoradan ohjusta kuukaudessa. Tuotantoa on hänen mukaansa tarkoitus kasvattaa edelleen voimakkaasti vuoden loppuun mennessä.

– Jos Venäjä voi tuottaa tänä vuonna jopa 700 Iskander-ohjusta, on tähän syytä havahtua, Vanhanen kirjoittaa.

Hänen mukaansa yhtälö on Ukrainan kannalta vaikea, sillä ballististen ohjusten torjuminen on huomattavasti vaikeampaa kuin droonien tai risteilyohjusten. Venäjä valmistaa yhä enemmän ohjuksia samaan aikaan, kun Ukrainalla on liian vähän välineitä niiden torjumiseen. Myös torjuntaprosentti on heikentynyt.

Venäjä voi yrittää tehdä talvesta aseen

Vanhanen arvioi Venäjän pyrkivän talven aikana iskemään järjestelmällisesti Ukrainan yhteiskunnan toimintakyvylle tärkeisiin kohteisiin. Hän nostaa esiin energiajärjestelmän, kaasuntuotannon, rautatiet ja polttoainehuollon.

Hänen mukaansa kyse ei siten ole vain siitä, mitä rintamalla tapahtuu.

– Venäjä yrittää tehdä talvesta aseen ja pakottaa Ukrainan puolustamaan valtavaa määrää kohteita rajallisella määrällä torjuntaohjuksia. Tätä Venäjä tavoittelee, Vanhanen arvioi.

Poimintoja videosisällöistämme

Ukraina ei hänen mukaansa ole kuitenkaan voimaton. Sen kyky iskeä syvälle Venäjän alueelle on Vanhasen arvion mukaan parempi kuin koskaan aikaisemmin. Öljynjalostamot, varastot ja muu Venäjän sotataloutta ylläpitävä infrastruktuuri ovat joutuneet jatkuvien iskujen kohteiksi.

Seuraavaksi Ukrainan pitäisi Vanhasen mukaan pystyä nykyistä tehokkaammin iskemään Venäjän ohjustuotantoon, ohjusvarastoihin ja laukaisualustoihin.

– Paras torjuttu Iskander on se, jota Venäjä ei koskaan pysty laukaisemaan.

Vanhanen arvioi Venäjän rakentaneen vuosien ajan sotataloutta, joka tuottaa nyt valtavia määriä ohjuksia ja drooneja. Talvi voi hänen mukaansa tarjota Venäjälle mahdollisuuden käyttää tätä näitä aseita Ukrainan heikkoihin kohtiin.

Hänen mukaansa Ukraina tarvitsee lisää ilmapuolustusta, mutta myös parempaa kykyä iskeä Venäjän iskukyvyn lähteille.

– Seuraavat kuukaudet näyttävät, pystyykö Venäjä tuhoamaan nopeammin kuin Ukraina korjaa vai pystyykö Ukraina tekemään Venäjän kasvavasta iskukyvystä sille itselleen liian kalliin, Vanhanen kirjoittaa.

Ukraina rajavartiolaitoksen yksikkö aiheutti venäläisille kovia tappioita.
Mark Galeotti uskoo Kremlin hakevan ratkaisua Ukrainan sotaan vuonna 2027.
Venäjän diktaattorin kerrotaan puhuneen lähipiirilleen hirteen joutumisesta.
Mainos