Venäjän valtiontelevisiossa pohditaan jälleen, että Venäjän suurin ongelma Ukrainassa ovat ukrainalaiset.
– Siellä [Ukrainassa] on paljon ongelmia. Paljon tulee kunnostaa, paljon tulee rakentaa uudelleen täysin alusta alkaen, mutta tänä päivänä suurin ongelma ovat ihmiset, sanoi Venäjän duuman eli parlamentin alahuoneen puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Andrei Kartapolov.
Uudelleenkasvattamalla lapset venäläisiksi päästäisiin hänen mukaansa ehkä eroon ukrainalaisuudesta.
– Siellä on myös lapsia. Ja lapset ovat juuri se kategoria, jota natsibanderalainen roskasakki on pahiten väärinkohdellut, ja jonka se on pahiten aivopessyt, harmitteli Kartapolov ja jatkoi:
– Jos haluamme pitää nämä alueet itsellämme, ja luoda heille [lapsille] tulevaisuus osana Venäjän federaatiota, meidän ei tulisi keskittyä ensin veteraaneihin, vaikka kaikilla onkin vaikeaa. Meidän tulee keskittyä ensin lapsiin.
Duuman puolustusvaliokunnan puheenjohtajan mielestä sotilaalliset sisäoppilaitokset voisivat olla hyvä ratkaisu ukrainalaislasten kasvattamiseksi uudelleen isänmaallisiksi venäläisiksi.
– Suvorovin sotilaskoulu tai Nahimovin laivastokoulu voisivat ottaa ylimääräisiä oppilaita ja me voisimme lähettää nämä lapset niihin. Moskovan korkeakoulut ja muut maamme oppilaitokset voisivat varata ylimääräisiä paikkoja opiskelijoille, jotka voitaisiin sijoittaa budjettirahoitteisesti ja ilmaisiin asuntoloihin. Tänä päivänä he eivät voi maksaa mitään koulutuksestaan.
Kartapolov ei vaikuta olevan kiinnostunut ukrainalaislasten vanhemmista, vaan käsittelee lapsia lähinnä valtakunnan tarpeisiin muokattavana massana.
– Joka tapauksessa meidän täytyy tehdä tämä, jotta ihmiset uskovat meidän olevan tosissamme, ja että Venäjä on tullut jäädäkseen, ikuisesti.
On Russian state TV, State Duma Defense Committee's head Andrey Kartapolov proposed taking Ukrainian children from occupied territories and shipping them off to military boarding schools in Russia. Not one word about asking for their parents' permission or even their own wishes. pic.twitter.com/EWpWUXNOmp
— Julia Davis (@JuliaDavisNews) August 1, 2022