Vladimir Putinin äskettäinen mahtipontinen vierailu Pohjois-Koreaan saattaa vaikuttaa askelelta kohti neuvostoaikoja, mutta tosiasiassa kyse on venäläistutkija Aleksandr Baunovin mukaan lavastuksesta.
Hän muistuttaa Putinin kirjoittaneen ennen matkaansa Pohjois-Korean tärkeimpään sanomalehteen artikkelin, jossa tämä ylisti venäläisten ja pohjoiskorealaisten ystävyyden ja yhteistyön pitkiä ja kunniakkaita perinteitä.
– Totuus on kuitenkin se, että Neuvostoliiton johtajat eivät pitäneet Kimeistä. He itse asiassa halveksivat pohjoiskorealaisia suojattejaan. Jopa neuvostojohdon pahimmat marxistit olivat hyvin tietoisia siitä, ettei Pohjois-Korean juche-aatteessa ollut mitään marxilais-leniniläistä, yhdysvaltalaisen Carnegie-ajatushautomon Venäjän ja Euraasian tutkimusohjelmassa työskentelevä Baunov toteaa artikkelissaan.
Kimit olivat hänen mukaansa Kremlille yhtä lailla vastenmielisiä liittolaisia kuin Latinalaisen Amerikan diktaattorit Yhdysvalloille. Tätä kuvastaa hyvin se, että Putinin väittämän ystävyyden ja yhteistyön vuosikymmeninä yksikään neuvostojohtaja ei astunut jalallaan Pohjois-Koreaan.
– Jo ennen perestroikaa tavalliset neuvostoliittolaisetkin nauroivat Kim-dynastialle ja suhtautuivat pohjoiskorealaisiin alentuvan säälivästi, hän huomauttaa.
Pohjois-Korean punaliput, henkilöpalvonta ja kolhoosit luovat Baunovin mukaan herkästi mielikuvan Kim Jong-unista johtajana, jonka toimintaa ohjaa ideologia, kun taas Putin mielletään pragmaatikoksi. Todellisuus on kuitenkin hänen mukaansa aivan jotain muuta.
– Kim ei ollut opiskelemassa juche-aatetta niissä sveitsiläisissä kouluissa, joita hän kävi. Hän peri ideologian yksinkertaisesti asemansa mukana ja käyttää sitä välineenä pitääkseen kiinni vallasta ja säilyäkseen hengissä. Toinen hänen perimänsä asia on maan kansainvälinen eristys, Baunov sanoo.
– Putin on sitä vastoin aiheuttanut Venäjän kansainvälisen eristyksen itse. Se oli hänen oma valintansa, Baunov toteaa.
Hän muistuttaa Putinin vierailleen Pohjois-Koreassa ensimmäisen kerran tuoreena presidenttinä vuonna 2000. Silloin Putin halusi esiintyä lännen silmissä hyödyllisenä ja tehokkaana sovittelijana, joka kykenisi tuomaan kommunistisen maailman viimeisetkin kauhukakarat rakentavan ja rauhantahtoisen kansainvälisen yhteistyön piiriin.
Neljännesvuosisata myöhemmin Putin ei palannut Pjongjangiin nuorena ja pragmaattisena kansainvälisen järjestyksen edustajana, vaan globalisaation vastaisen taistelun johtajaksi julistautuneena miehenä – hylkiönä, joka on valmis yhdistämään voimansa toisen hylkiön kanssa, Baunov arvioi.
Näiden kahden vierailun vertailu kuvastaa hänen mielestään hyvin näiden kahden maan kehityskaarta 2000-luvulla. Putin ei onnistunut tuomaan Pohjois-Koreaa osaksi globaalia yhteisöä, vaan liittikin Venäjän Pohjois-Korean pieneen ja yksinäiseen kerhoon.
