Venäjän digitaalisen kehityksen ministeriö sekä kauppa- ja teollisuusministeriö suunnittelevat pakottavansa hallintovirastot ostamaan puolet tietokoneidensa näytöistä venäläisvalmistajilta. Tällä hetkellä niiden osuus on alle kolme prosenttia.
Muutokset saatetaan sisällyttää valtiovarainministeriön uusiin määräyksiin kotimaisista hankinnoista. Se astuu voimaan tammikuussa 2025.
Venäjän tietokoneiden ja niiden oheislaitteiden valmistajien yhdistys on pyytänyt hallitusta lisäämään venäläisten näyttöjen ostoja 80 prosenttiin. Yhdistys uskoo tämänhetkisen tilanteen olevan uhka yhteensä 17 venäläisvalmistajalle, joiden markkinaosuus on riittämätön eikä pysty haastamaan tuontia, kehittämään teknologista riippumattomuutta ja vahvistamaan maan puolustuskykyä.
– Venäläismerkkien markkinaosuus on kymmenen prosenttia, kertoo tietokoneteknologian yhdistyksen puheenjohtaja Svetlana Legostaeva CNewsille.
Hänen mukaansa minimituotantosuunnitelma on vähintään puoli miljoonaa näyttöä vuodessa. Suuri elektroniikan vähittäismyyjä Marvel Distribution raportoi, venäläistuotteiden kasvua on liioiteltu. Se arvioi kotimaisten näyttöjen markkinaosuudeksi kolme prosenttia ja ”kotimaisina myytyjen” näyttöjen osuudeksi seitsemän kahdeksan prosenttia. Ennen vuotta 2022 venäläisten näyttöjen osuus ei ylittänyt yhtä prosenttia. ITResearchin mukaan Venäjällä myytiin kuluvan vuoden tammi-kesäkuussa 1,72 miljoonaa näyttöä, yhteisarvoltaan 340 miljoonaa euroa. Määrällisesti myynti kasvoi edellisvuodesta 7,3 prosenttia, mutta rahallisesti laski 2,9 prosenttia.
”Kotimaisina myydyt” ei ole suotta lainausmerkeissä: videobloggeri Maxim Gorshenin julkaisi viime vuoden syyskuussa YouTube-videon, jossa hän esittelee venäläisestä näytöstä poimittua, kotimaisen Milandrin valmistamaa mikrokontrolleria. Hänen mukaansa sitä ei ollut kytketty mihinkään, vaan se oli vain liimattu näyttöön, jotta sitä voitaisiin pitää riittävän venäläisenä luetteloitavaksi kotimaisen elektroniikan joukkoon.
Näytön valmistaja Lightcom LLC, joka myy näyttöjä myös Venäjän hallinnolle, on haastanut Gorsheninin oikeuteen. Yhtiön myynti on pudonnut videon julkaisun jälkeen, minkä vuoksi se vaatii Gorsheninilta viiden miljoonan ruplan korvauksia. Yhtiö pitää myös Googlen tytäryhtiö Yandex Zeniä vastuullisena, koska se on sallinut videon levittämisen Venäjällä.
Lightcom perustettiin toukokuussa 2012, jolloin sen yhtiöpääoma oli 15 000 ruplaa. Sen myynti alkoi kasvaa heti, kun ulkomaantuonti alkoi vaikeutua Venäjän hyökkäyssodan alettua Ukrainaa vastaan. Vuonna 2022 yhtiö kasvoi 65 prosenttia ja teki 245,8 miljoonan ruplan liikevaihdon, jossa voittoa oli 24,5 miljoonaa ruplaa. Edellisvuonna yhtiö kirjasi vielä tappiota 372 000 ruplaa. Henkilökuntaa yrityksellä on 10 henkeä.
Skandaalista huolimatta Lightcom sai tammikuussa 2024 kauppa- ja teollisuusministeriöltä edelleen vahvistuksen, että sen tuote on kotimainen.