Venäjän media pui USA:n välivaaleja – ”Moskovalla on kaksi kuukautta aikaa”

Kremlin alaisessa mediassa Yhdysvaltain vaalitulos nähdään uhkana Venäjän tavoitteille.
Katunäkymä Moskovasta. PEXELS
Katunäkymä Moskovasta. PEXELS
Katunäkymä Moskovasta. PEXELS
Katunäkymä Moskovasta. PEXELS

Kremlin kontrolloimassa venäläismediassa arvioidaan Yhdysvaltain välivaalien heikentäneen presidentti Donald Trumpin asemaa ja kaventaneen samalla Moskovan mahdollisuuksia edistää tavoitteitaan Ukrainan sodassa. Asiasta kertoo lehdistökatsauksessaan BBC:n Moskovan-kirjeenvaihtaja Steve Rosenberg.

Venäläislehtien torstaiaamun viesteissä toistuu Rosenbergin mukaan kolme teemaa. Vaalitulos nähdään katastrofina republikaaneille ja Trumpille ja sen arvioidaan voivan suistaa raiteiltaan Yhdysvaltain ja Venäjän yhteistyön sekä Ukrainan sotaan liittyvät välityspyrkimykset.

Lisäksi Moskovan kannalta nykyisen kongressin jäljellä olevia kahta kuukautta pidetään nopeasti sulkeutuvana ”mahdollisuuksien ikkunana”.

Nezavisimaja Gazetassa republikaanien tappion syyksi nimetään suoraan Trump. Lehden mukaan presidentin tukemat ehdokkaat hävisivät, kun taas hänen arvostelemansa ehdokkaat menestyivät.

Kirjoituksessa arvioidaan, että Trump joutuu nyt vaikeaan vastakkainasetteluun lainsäätäjien ja mahdollisesti myös oman puolueensa kanssa. Tämä voi rajoittaa presidentin toimintamahdollisuuksia myös ulkopolitiikassa. Lisäksi amerikkalaisessa yhteiskunnassa vallitsee lehden mukaan nyt konsensus Ukrainan tukemisesta.

– On hyvin todennäköistä, että aikaa Trumpin Venäjä-sopimukseksi kutsumalle järjestelylle on jäljellä vain kaksi kuukautta, Rosenberg referoi venäläislehden arviota.

Kreml olisi halunnut enemmän

Rosenberg nostaa katsauksessaan esiin myös ristiriidan Trumpin ja Kremlin suhteessa. Hänen mukaansa Moskova on hyötynyt Trumpin politiikasta, mutta ei ole saanut suhteesta kaikkea sitä, mitä olisi halunnut.

Video

Kreml olisi toivonut ennen kaikkea Yhdysvaltain painostavan Ukrainan ja Euroopan hyväksymään rauhan Vladimir Putinin ehdoilla. Käytännössä järjestely tarkoittaisi tilannetta, jossa Venäjä näyttäytyisi sodan selvänä voittajana.

Venäläislehdissä välivaalien tuloksen pelätään nyt vaikeuttavan tällaisen kehityksen toteutumista.

Kommersantin mukaan Yhdysvallat muuttui ”siniseksi raivolla”.

Lehti pelkää, että demokraatit tulevat kaksinkertaistamaan ponnistelunsa estääkseen Trumpia luomasta vuoropuhelua Moskovan kanssa. He voivat myös vaatia Yhdysvaltain suoran sotilaallisen avun palauttamista Kiovalle, transatlanttisen yhtenäisyyden vahvistamisesta, sekä uusia pakotepaketteja sekä Venäjää että sen tärkeimpiä kauppakumppaneita vastaan.

Toisaalta uusi kongressi aloittaa työnsä vasta tammikuussa. Tämän vuoksi marras- ja joulukuuta pidetään Moskovassa erityisen tärkeänä ajanjaksona. Trump saattaa myös yrittää ratkaista Ukrainan sodan näinä kahtena kuukautena, venäläislehdistö arvelee.

– Toivoisin kovasti, että Venäjä käyttäisi tämän mahdollisuuksien ikkunan mahdollisimman tehokkaasti, Kommersantissa kirjoitetaan.

Rosenberg tulkitsee tämän suoraksi viestiksi Kremlille.

LUE MYÖS:
USA:n sininen aalto haastaa presidentin, näin se voi näkyä ulkopolitiikassa

Demokraatit ovat vaatineet puolustusministeri Pete Hegsethille virkasyytettä.
J. D. Vancen mukaan Iranin sota oli suuri syy puolueen tappiolle.
Nykyinen edustajainhuoneen puhemies Mike Johnson ei hae jatkoa republikaanien ryhmän johdossa.
Mainos