Jatuli oli Anholtin saaren lähellä, kun venäläisalukset ilmestyivät seuraamaan sitä. Marinetraffic.com

Venäjän sotalaiva lähti suomalaisen tankkerin perään, sitten pintaan tuli sukellusvene

Itämeren alueella on nähty erikoista venäläistoimintaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän sota-alukset ovat avoimista lähteistä saatavilla olevien tietojen perusteella toimineet tällä viikolla poikkeuksellisesti Itämerellä.

Nimimerkillä auonsson selvityksiä meri- ja ilmaliikenteestä julkaiseva tunnettu avointen lähteiden tutkija kuvailee venäläisalusten toimintaa poikkeukselliseksi.

Hän on koonnut seitsemän Tanskan liepeillä eilen operoineen Venäjän laivan liikkeitä alta löytyvään Blueskyn päivitykseensä.

Hän mainitsee kolmen Venäjän laivaston hinaajan kiertäneen kehää Kattegatissa sijaitsevan Anholtin saaren eteläpuolella. Venäläinen korvetti taas saapui samalla Kattegatiin etelästä. Roputsha-luokan maihinnousualus puolestaan kulki Ison-Beltin kautta etelään.

Listan kienties erikoisin havainto liittyy kuitenkin suomalaistankkeri Jatuliin.

Asiasta kertoi ensin merimies Tommy Björklund X:n päivityksessään suoraan alukselta. Tapahtumista uutisoi tässä Ilta-Sanomat.

Björklund julkaisi eilen kuvia (alla) venäläisestä ohjuskorvetista ja Kilo-luokan taistelusukellusveneestä. Hänen mukaansa venäläislaiva lähti seuraamaan suomalaisalusta.

– Äsken tuli tämä kuvan ohjuskorvetti Soobrazitelnyy vastaan, ja kohdattuaan meidät kääntyi seuraamaan. Seuraavaksi vierelle nousi saman maan sukellusvene, joka nyt ajelee tuossa vierellä.

Björklund kertoi päivityksensä kommenttiketjussa, että venäläisalukset ilmestyivät seuraamaan suomalaislaivaa Kattegatissa.

Björklundin mukaan sukellusvene kulki jonkin aikaa tankkerin vierellä, mutta hidasti sitten ja antoi alusten välisen etäisyyden kasvaa. Minkäänlaista viestintää ei ollut.

Given the extraordinary amount of Russian naval activity around Baltic Sea today I thought I'd summarize what I saw:* Corvette and sub stalks Finnish tanker NW Anholt* Three navy tugs doing racetracks south Anholt* Corvette enters Kattegatt from southcont ….

auonsson (@auonsson.bsky.social) 2025-01-07T20:24:22.244Z

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)