Näillä kauppakeskuksilla sanotaan olevan paras maine
Sama kauppakeskus piti ykkössijan jo viidettä vuotta peräkkäin.
Sama kauppakeskus piti ykkössijan jo viidettä vuotta peräkkäin.
Euroopan ja Aasian väliset lennot on ahdettu muutamalle pienelle kaistaleelle.
Lennokkien ja ohjusten kehityksessä tavoitellaan merkittävää harppausta tämän vuoden kuluessa.
USA:n tuleva presidentti ei ole unohtanut Tanskan pääministerin puheita vuodelta 2019. Itsehallintoalueen luonnonvarat ovat merkittäviä.
Maailman datakeskukset käyttävät jo nyt sähköä lähes viiden Suomen verran.
Hylätystä laitoksesta löytyi viitteitä yhteydenpidosta Venäjän suuntaan.
Arvostelun kohteeksi joutunut Los Angelesin pormestari jäätyi median edessä.
Verkkouutisten hankkimat tiedot paljastavat kiinnostavia yksityiskohtia Eagle S:n matkahistoriasta.
Pormestari ja työministeri uskovat, että ammattiliiton kyselyssä esiin nousseet kielitaito-ongelmat ovat ratkaistavissa.
Kaapelisabotaasista epäilty varjolaiva on liikehtinyt aiemmin epäilyttävästi Itämerellä Nato-harjoitusten aikoihin.
Ovatko Itämeren tapahtumat vasta alkua? Hybridiosaamiskeskuksen Jukka Savolaisen kylmäävä arvio.
Syyriassa toiminut korkea-arvoinen upseeri myöntää, että Bashar al-Assadin hallinnon kaatuminen oli suuri tappio Iranille.
Ukrainan kumppanit ovat koolla Saksassa.
Neuvottelut koskevat koko konsernin henkilöstöä.
Tere Sammallahden mukaan valtiojohtoinen sensurointi pyyhkisi ison osan länsimaisesta kulttuurista ja historiasta olemattomiin, jos ”woke-vasemmisto” saisi tahtonsa läpi.
Hyvä Verkkouutisten lukija,
Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.
(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)