Venäjää tukevilla sosiaalisen median tileillä on jaettu viime päivinä kuvia tutkaan hakeutuvien AGM-88 HARM -ohjusten väitetyistä jäänteistä.
Ukrainan sanotaan iskeneen niillä Venäjän joukkojen asemiin. Amerikkalaisella ohjuksella voi tuhota kohteita 25–150 kilometrin päästä. Passiivisella sensorilla varustettu asejärjestelmä hakeutuu kohti vastapuolen tutka-asemia.
Ukrainan puolustusministeri Oleksi Reznikov sanoi aiemmin, että tutkaohjuksia olisi sisällytetty Yhdysvaltain tuoreimpaan tukipakettiin. Pentagon vahvisti toimitukset maanantaina.
Asiantuntijoiden mukaan tuoreet kuvat vaikuttavat vahvistavan, että Ukrainan ilmavoimien lentokoneisiin on tehty tarvittavat muokkaukset, jotta ne voidaan varustaa AGM-88-ohjuksilla.
Ukrainan yleisesikunnan mukaan tutkaan hakeutuvien ohjusten merkitys voi osoittautua yhtä suureksi kuin amerikkalaisten HIMARS-raketinheitinten. Venäjän sanotaan menettäneen elokuun 5. ja 7. päivän välillä ennätysmäärän eli 14 ilmapuolustusjärjestelmää ja tutkalaitetta.
Uusi asejärjestelmä vaikuttaa yllättäneen hyökkääjän, sillä se pystyi käyttämään tutkajärjestelmiä aiemmin ilman vastaavaa riskiä.
🇺🇸⚡️The first evidence of the use of American AGM-88 HARM anti-radar missiles by Ukraine
Reznikov previously reported that they were included in a new aid package from the US
The launch range is 25-150 km, it is able to calculate the location and hit high-frequency radars pic.twitter.com/xmbEdlGUr5
— ТРУХА⚡️English (@TpyxaNews) August 7, 2022
‼️ Under Secretary of Defense Colin Kahl: In recent packages for #Ukraine we've included a number of anti-radiation missiles that can be fired off Ukrainian aircraft.
Previously, Pentagon did not announce the specific provision of such missiles to #Ukraine.
— Ostap Yarysh (@OstapYarysh) August 8, 2022