Venäläinen Bujan-M-luokan korvetti vahingoittui huhtikuussa tulipalossa sotilassatamassa Itämeren Kaliningradissa. Ukrainalaiset paljastivat myöhemmin, että kyseessä oli Ukrainan tiedustelun operaatio. Sen takana annettiin ymmärtää olleen Ukrainan agentiksi ryhtynyt Venäjän Itämeren laivastossa vielä tuolloin palvellut henkilö. Hän on sittemmin paennut onnistuneesti Ukrainaan.
Peitenimellä ”Goga” esiintyvä loikkari kertoo nyt tarinansa Radio Free Europen alta löytyvässä haastattelussa.
Radistina palvelleen miehen sukujuuret ovat Ukrainassa. Hän sanoo olleensa miehistönsä ainoa avoin sodan vastustaja heti siitä lähtien, kun Venäjä aloitti suurhyökkäyksensä Ukrainaan helmikuussa 2022. Ukrainalaiset sukulaiset olivat hänen mukaansa välittäneet hänelle tietoja siitä, mitä rintamalla todella tapahtui.
Kaliningradilaiseen sotilassukuun syntynyt Goga yritti erota palveluksesta vedoten sodan vastustamiseen. aluksen päällikkö passitti hänet kuitenkin psykiatrin pakeille.
– Hän tuli siihen tulokseen, että en sovellu palvelukseen, mutta mitään ei tapahtunut.
– He vain epäsivät pääsyni aseisiin ja minua ei enää pantu vartioon.
Käsky rintamalle
Gogan tarinasta löytyy paljon muitakin viitteitä Venäjän armeijaa läpi sodan vaivanneesta miespulasta ja asevoimissa rehottavasta korruptiosta.
Merimies kertoo saaneensa vuoden 2022 huhtikuussa yllättäen käskyn rintamapalvelukseen. Virallisesti miehille puhuttiin ”työmatkasta miehitetyn Luhanskin alueelle”. Gogan turvallisuuspalvelu FSB:ssä palveleva veli ohjeisti häntä ensin varaamaan rahaa lahjuksiin. Lopulta veli järjesti hänet kuitenkin pois Ukrainaan lähetettävien listalta.
Ukrainan agentiksi Goga päätyi epäonnistuttuaan toistamiseen laivastosta eroamisessa vuonna 2023. Hän kertoo ottaneensa sen jälkeen yhteyttä Ukrainan puolella taistelevien Vapaan Venäjän Legioonaan ja ryhtyneensä auttamaan puolustajaa. 11 vuotta laivastossa palvelleella Gogalla oli pääsy salaisiin tietoihin. Hän välitti yli vuoden ajan materiaalia Ukrainan tiedustelulle ennen onnistunutta pakoaan.
Läksiäisiksi Goga sytytti arvokasta sotalaivaa vahingoittaneen tulipalon.
Goga selittää soittaneensa juuri meriltä tulleelle päällikölleen ja kehottaneen häntä lepäämään.
– ”Palasitte mereltä, olette väsyneitä. Menkää levolle ja antakaa minun hoitaa vahtia”. Olin yksin laivalla 24 tuntia. Vanhempana radistina olin viestikeskuksessa hoitamassa viestiliikennettä ja ilmavalvontaa. Tuikkasin sen tuleen ja lähdin laivalta tyynin mielin.
Nyt Goga kouluttautuu rintamalle Ukrainan riveissä.
– Olen kuitenkin loppujen lopuksi ukrainalainen. Juureni ovat täällä, vaikka en olekaan syntynyt tai elänyt täällä.
– Tulen taistelemaan [Vladimir] Putinin hallintoa vastaan tuhotakseni sen.