Presidentti Vladimir Putinin käynnistämä hyökkäyssota Ukrainaa vastaan on Prahassa elävän venäläisfilosofi Aleksandr Morozovin mukaan valtava katastrofi Venäjälle itselleen.
– Ukrainalaiset eivät anna koskaan anteeksi – eivät kolmenkymmenen eivätkä viidenkymmenenkään vuoden kuluttua, Morozov sanoo Novaja Gazetan julkaisemassa artikkelissa.
Hän viittaa YK:n esittämään arvioon, jonka mukaan ainakin kymmenen miljoonaa ukrainalaista on joutunut lähtemään kodeistaan Venäjän hyökkäyksen alettua. Vielä vuosikymmeniä myöhemmin ukrainalaisissa perheissä on sotaveteraaneja, jotka ovat osoittaneet rohkeutta puolustaessaan isänmaataan julmaa valloittajaa vastaan.
– Tämä aggressio on avannut uudelleen kaikki vanhat haavat. Luottamus Venäjän politiikkaan ei voi palautua pitkään aikaan. Olemme koko maailman järkytykseksi toteuttaneet 2000-luvun Euroopassa verilöylyn, joka muistuttaa kaikkia naapurikansoja niiden pahimmista kokemuksista suhteessa Venäjään, hän toteaa.
Sen sijaan, että aiempien sukupolvien kokemat Venäjän hyökkäykset, karkotukset ja kyyditykset raskaine uhreineen olisivat vähitellen jääneet kauas historiaan, meneillään oleva sota osoittaa niiden olevan yhä edelleen totisinta totta.
– Naapurimaidemme poliitikot joutuvat seuraavien sukupolvien ajan suhtautumaan Venäjään uhkana. Tuo uhka on kaiken lisäksi irrationaalinen: ”Heillä olisi ollut kaikki mahdollinen – luonnonvaroja, rahaa, ovet avoinna muuhun maailmaan, mutta he uhrasivat kaiken sen hyökätäkseen naapurimaansa kimppuun.” Tämä kertoo siitä, että edes kolmekymmentä vuotta kestänyt hyvä naapuruussuhde Venäjän kanssa ei takaa yhtään mitään.
”Kansalaisyhteiskuntaa ei ole”
Jokainen venäläinen joutuu Morozovin mukaan koko loppuelämänsä ajan pohtimaan, mikä johti tilanteeseen, jossa Venäjä on voinut ryhtyä laajamittaiseen hyökkäyssotaan rauhanomaista naapurimaataan ja sen kansaa vastaan. Tämä koskee hänen mukaansa yhtä lailla ulkomaille muuttaneita venäläisiä kuin sitä suurta enemmistöä, joka elää edelleen Venäjällä.
Ajatus siitä, että Venäjästä voisi jonakin päivänä tulla aito demokratia, on hänen mielestään kaunis.
– Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisen siirtymävaiheen epäonnistuminen on kuitenkin ollut niin katastrofaalinen, että eurooppalaiset tietävät vielä vähemmän kuin me itse, mitä nyt pitäisi tehdä, hän sanoo.
Aleksandr Morozov huomauttaa, että eurooppalaiset hallitukset ja veronmaksajat ovat kolmenkymmenen vuoden ajan panostaneet huomattavan paljon kansalaiskasvatukseen Venäjällä.
– Näiden vuosikymmenten aikana on toteutettu tuhansia yhteishankkeita, ja sadat eurooppalaiset kansalaisjärjestöt ovat tarjonneet kaiken kapasiteettinsa sen varmistamiseksi, että neuvostoajan jälkeinen tietoisuus saisi Venäjällä nykyaikaisen muodon. Nyt Eurooppa havaitsee, että mitään kansalaisyhteiskuntaa ei Venäjällä ole, hän toteaa.
