Venäläinen Juri Tsherbatshev, 72, pakeni Suomeen elokuussa 2022. Hän kertoo Keskisuomalaisen haastattelussa olevansa yrittäjä, jonka liiketoiminnan Venäjä tuhosi. Hän on ollut poliittisesti aktiivinen ja kuulunut oppositiopuolueeseen.
– Venäjän hyökättyä Ukrainaan arvostelin julkisesti sotaa ja hallinnon toimia. Minua olisi uhannut vankeus, oli pakko paeta Venäjältä toissa vuoden elokuussa, hän kertoo KSML:lle.
Tsherbatshev on yhdessä kuuden muun Suomessa asuvan venäläisen kanssa laatinut kannanoton koskien muun muassa Venäjän rajan sulkemista ja Suomen Nato-jäsenyyttä.
– Rajan sulkemista vastustavien mielenilmausten jälkeen haluamme ilmaista selkeästi, että olemme eri mieltä. Vastustamme kaikkien Suomessa asuvien venäläisten nimissä tehtyjä vaatimuksia rajan avaamisesta, julkisessa kannanotossa todetaan.
Tarkoitus on tuoda esille, että Suomessa asuu myös venäläisiä, joiden mielestä Venäjän rajan sulkeminen oli oikea päätös. Päätöstä pidetään oikeana Venäjän Suomeen kohdistaman hybridioperaation vuoksi.
Kannanotossa tuomitaan Venäjän hyökkäys Ukrainaan sekä piittaamattomuus kansainvälisiä sopimuksia kohtaan. Suomen liittymistä Natoon pidetään hyvänä asiana.
– Venäjän lisääntyneen aggression vuoksi pidämme strategisesti oikeana ja välttämättömänä Suomen päätöstä liittyä Natoon, Suomen on ollut pakko reagoida uhkiin, kannanotossa sanotaan.
Tsherbatshev uskoo, että Venäjä pyrkii luomaan eripuraa ja epäluottamusta muiden maiden sisälle. Samalla se pyrkii luomaan Venäjällä ja ulkomailla asuvien venäläisten mieliin länsivastaista ajattelua. Hänestä venäläistaustaiset ovat propagandalle alttiita.
– Venäjän erityispalveluiden agentit manipuloivat Suomessa asuvia venäläistaustaisia sosiaalisen median kuten Facebookin ja Telegramin ryhmissä, Tsherbatshev sanoo KSML:lle
Hän haluaa myös varoittaa, että Venäjän toimet tuskin jäävät tähän.
– Uskon, että Venäjä järjestää jossain vaiheessa armeijan provokaation Suomen rajalla. Siihen kannattaa varautua, hän toteaa.