Lappeenrannan lentokenttä. LEHTIKUVA / LAURI HEINO

Venäläisturistit käyttävät Suomea kauttakulkuun – ”Miksi Norja ja Ruotsi yhä myöntävät viisumeita?”

Länsi käyttäytyy Timo Heinosen mukaan hampaattomasti Venäjän edessä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen kuvailee viisumisoppaa käsittämättömäksi. Yle uutisoi eilen, että Lappeenrannan lentoaseman matkustajista jopa noin viidennes on Venäjän kansalaisia.

Heinonen kysyy blogissaan, miksi Norja ja Ruotsi edelleen myöntävät venäläisille viisumeita Schengen-alueelle, ja pitävät venäläisille ovea auki kiertää pakotteita.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– Suomi lopetti turistiviisumeiden myöntämisen venäläisille jo viime vuonna kovan julkisen paineen edessä, mutta nyt venäläiset turistit tulevat Suomeen sitten Schengen-alueen heikkojen lenkkien kautta. Lappeenrannan lentokenttä toimii nyt kätevänä tienä Euroopan lomilta takaisin Venäjälle, Heinonen kirjoittaa.

– Onko velivenäläinen siis meitä ovelampi? Vai osa lännestäkin vain lopulta venäläisellekin rahalle pärsoja?

Heinonen toteaa seuranneensa hämmentyneenä tilannetta, jossa venäläiset kiertävät taitavasti lähes kaikkia lännen asettamia pakotteita ja rajoitteita.

– Toukokuussa uutisoitiin miten EU-maiden vienti Venäjälle laski huomattavasti Venäjän hyökkäyssodan alettua Ukrainaan. Hyvä niin. Suomen vienti Venäjälle oli laskenut vielä tätäkin enemmän. Hyvä niin. Mutta mitä ihmettä, EU-maiden vienti Keski-Aasian maihin oli sen sijaan kasvussa. Ei hyvä, Heinonen kirjoittaa.

Hän muistuttaa, että esimerkiksi Kazakstan on pyrkinyt pitämään hyvät välit niin Venäjään kuin länsimaihinkin, ja näin Venäjä saa kiertotietä käyttöönsä sotateknologiaa.

Länsi käyttäytyy Heinosen mukaan hampaattomasti.

– Helmikuussa 2023 Suomen Tullilla oli tutkinnassa jo yli 300 epäiltyä rikosta, jossa EU:n asettamia pakotteita on yritetty kiertää, Heinonen jatkaa ja mainitsee myös Virossa paraikaa vellovan kohun, jossa pääministerin Kaja Kallaksen puolison osittain omistama kuljetusyhtiö on jatkanut liiketoimintaansa Venäjälle.

– Toivoisi, että EU ja länsi olisi pakotteidensa kanssa aidosti tosissaan. Kaikki yhtä tiukkoja ja ehdottomia. Ei enää selityksiä, eikä ainakaan tilanteen hyväksikäyttöä, Heinonen toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS