Suomen päätös hakeutua läntisen puolustusliiton jäseneksi tuli Kremlille ja varsinkin Venäjän asevoimille todennäköisesti täydellisenä yllätyksenä, venäläissyntyinen turvallisuuspolitiikan tutkija Pavel Baev arvioi Verkkouutisille antamassaan haastattelussa.
– Oli toki tiedossa, että Suomi ja Ruotsi tekevät tiivistä yhteistyötä Naton kanssa. Yleisen mielipiteen nopeaa ja radikaalia muutosta tai sitä, että poliittinen johto olisi valmis etenemään niin ripeästi, ei kuitenkaan osattu odottaa, Oslon rauhantutkimusinstituutin tutkimusprofessorina ja amerikkalaisen Brookings-ajatushautomon tutkijana toimiva Pavel Baev sanoo.
Tämä johti hänen mukaansa siihen, että tilanteen eskaloinnin sijasta presidentti Vladimir Putin päätti niellä harminsa ja sopeutua tapahtuneeseen.
– Se ei ole hänelle lainkaan tavanomaista. Hän luopui aiemmin tänä vuonna hyökkäyksestä Kiovaan ja on tehnyt eräitä muita kompromisseja sodassa Ukrainaa vastaan, mutta yleensä perääntyminen on hänelle hyvin vastenmielistä. Tässä tapauksessa sen on täytynyt olla hänelle erityisen vaikeaa, koska Naton laajentumisen vastustaminen on aina ollut yksi hänen ulkopolitiikkansa keskeisistä teemoista, Baev toteaa.
– Nyt hänellä ei yksinkertaisesti ollut vaihtoehtoa. Hänellä ei ollut enää juuri minkäänlaisia taloudellisia vipuja käytettävissään, ja armeija on käytännössä sidottuna Ukrainaan. Myös puheet siitä, että Venäjän reaktio riippuu siitä, millaista Naton infrastruktuuria maahanne sijoitetaan, voi mielestäni jättää omaan arvoonsa. Uskon, että mitä infraa maahanne ilmestyykään, hänellä ei edelleenkään ole keinoja minkäänlaisiin merkittäviin vastatoimiin.
”Hän ei ole sotilas”
Jos Putin uskoo, että aika on hänen puolellaan, hän on Baevin mukaan todennäköisesti väärässä.
– Kun hän aloitti hyökkäyssotansa Ukrainaa vastaan, kaiken piti olla ohi muutamassa päivässä tai viikossa. Nyt aikaperspektiivi on aivan erilainen ja muuttuu epäilemättä myös jatkossa, Baev sanoo.
– Luulen, että hän yrittää nyt epätoivoisesti pelata itselleen aikaa, mutta mobilisaatiosta tai mistä tahansa muusta riippumatta en todellakaan luottaisi siihen, että aika olisi hänen puolellaan. Pikemminkin päinvastoin: Ukraina jatkaa vahvistumistaan, venäläinen yhteiskunta kääntyy yhä enemmän sotaa vastaan ja maan poliittinen eliitti kokee tilanteen entistä turhauttavammaksi. Ajan pelaaminen ei siis vaikuta strategiselta suunnitelmalta, vaan pikemminkin epätoivoisten liikkeiden sarjalta, hän toteaa.
Putinin julistama ”osittainen” liikekannallepano ei ole Baevin mielestä ainakaan vahvistanut venäläisten luottamusta presidenttiään kohtaan.
– Se paljasti hänen riittämättömän ymmärryksensä sotilaallisista asioista. Jos hän olisi tehnyt kotiläksynsä paremmin, hän olisi tiennyt, että koko neuvostoajan kolossaalinen mobilisointi-infrastruktuuri purettiin vuosina 2008–2011 toteutettujen uudistusten yhteydessä eikä sitä olesittemmin rakennettu uudelleen. Nyt hän erehtyi triviaalissa perusasiassa. Hän ei ole sotilas, eikä kenelläkään hänen lähipiirissään ole minkäänlaista sotilaallista taustaa ja osaamista.
Kuuleeko Putin muunneltua totuutta?
Se, millainen suhde Putinilla on kenraaleihinsa, on Baevin mukaan varsin epäselvää.
– Kysymys on siitä, keitä hän kuuntelee ja mitä he raportoivat. Me emme oikeastaan tiedä. Kenraalit eivät välttämättä anna oikeaa kuvaa tilanteesta taistelukentällä tai muista epämiellyttävistä tosiasioista, sillä se ei edistä heidän uraansa. Kenraalit mieluummin teeskentelevät, että kaikki on oikein hyvin, kuin paljastavat tehtyjä virheitä, Baev sanoo.
– Joissakin tapauksissa hän näyttää sentään noudattaneen kenraaliensa neuvoja. Niin tapahtui esimerkiksi silloin, kun hyökkäys kohti Kiovaa lopetettiin tilanteen käytyä toivottomaksi. Hersonin osalta hän ei ole kenraaleja kuunnellut, ja se on mielestäni suuri strateginen virhe, Baev toteaa.
– Vetäytyminen voi hyvinkin muuttua pakenemiseksi – niin kaoottiseksi, että sitä ei voi mitenkään esittää harkittuna ja järjestäytyneenä liikkeenä. Siellä saattaa muhia melko suuri sotilaallinen katastrofi.
Tilanne pohjoisessa on muuttunut
Sillä, että merkittävä osa Suomen lähialueiden varuskuntiin aiemmin sijoitetuista venäläisjoukoista on siirretty Ukrainaan ja osin tuhottu, voi Baevin mukaan olla pitkäkestoinen vaikutus.
– Nykyisessä tilanteessa, jossa Ukraina kuluttaa Venäjän asevoimien kaikki mahdolliset resurssit, näitä joukkoja ei ole mitenkään mahdollista rakentaa uudelleen. Vasta sitten, kun sota on ohi – mihin saattaa kulua hyvinkin kauan – näiden arktisten prikaatien, merijalkaväkiprikaatin, pohjoisen laivaston ja joidenkin muiden pohjoisten yksiköiden uudelleenrakentamisesta voidaan alkaa puhua. Tässä vaiheessa se on vielä täysin hypoteettista – lähitulevaisuudessa se ei tapahdu, hän sanoo.
Arktisen alueen sotilaallinen priorisointi on hänen mukaansa joka tapauksessa osoittautumassa merkittäväksi strategiseksi virheeksi.
– Ei siihen olisi ollut mitään todellista tarvetta. Nyt se on joka tapauksessa luhistumassa, koska pohjoiseen rakennettu sotilaallinen infrastruktuuri – Koillisväylän varrella olevat tukikohdat mukaan lukien – ovat hyvin riippuvaisia huollosta, ja niitä on vaikea ylläpitää, hän toteaa.
– Resursseja ei ole – sota Ukrainassa nielee kaiken. Saatamme siis nähdä, että tämä infrastruktuuri, joka on monilta osin aivan uusi, hajoaa hyvinkin nopeasti. On suuri kysymysmerkki, kyetäänkö sitä pystyttämään uudelleen, kun sota aikanaan päättyy. En pidä sitä kovinkaan todennäköisenä.
Professori Baevin haastattelu tehtiin Latviassa järjestetyn Riian turvallisuuskonferenssin (Riga Conference 2022) yhteydessä.
