Osin venäläisomisteisen Tornado Logisticsin johtaja ja toinen omistaja Oleg Fokin sanoo ymmärtävänsä, miksi puolustusministeriö esti keskiviikkona Ilomantsissa sijaitsevan teollisuuskiinteistön myynnin hänen yritykselleen, kertoo Yle.
Puolustusministeriön mukaan kohdetta olisi voitu hyödyntää tavalla, joka voisi vaarantaa kansallisen turvallisuuden.
– Poliittinen tilanne on tämä. Vaikka asun Suomessa, teen täällä bisnestä, maksan verot ja palkat, niin valitettavasti minulla on Venäjän passi, Fokin sanoo Ylelle.
Puolustusministeriö on kirjannut useita perusteluja kielteiselle lupapäätökselle. Yksi näistä on maanpuolustuksen kannalta merkittävä sijainti itärajan tuntumassa.
Fokinilla on myös taustaa Venäjän politiikassa, kun hän toimi Petroskoin kaupunginvaltuuston puheenjohtajana. Ministeriön mukaan Fokinin yhteiskunnallisen aseman takia ei voida poissulkea, että kiinteistöomistusta pyrittäisiin hyödyntämään esimerkiksi osana vaikuttamisyrityksiä.
Puolustusministeriö pitää myös yrityksen suunnitelmia ristiriitaisina. Ministeriölle jättämässään hakemuksessa Tornado Logistics kertoo aikovansa harjoittaa Ilomantsissa metallinjalostusta. Fokin on kuitenkin aiemmin puhunut myös sähkögeneraattorien tuotannosta.