Verkkouutiset

Edmundo Gonzalezin kannattajia kampanjatilaisuudessa. LEHTIKUVA / AFP, AFP / LEHTIKUVA / RAUL ARBOLEDA

Venezuelassa äänestetään – päättyykö 26 vuoden sosialistivalta?

Nicolas Maduro pyrkii kolmannelle presidenttikaudelle talouskriisin kurittamassa maassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venezuelassa äänestetään tänään sunnuntaina historiallisissa presidenttivaaleissa, jossa oppositiolla on mahdollisuus syrjäyttää 11 vuotta vallassa istunut Nicolas Maduro. Asiasta kertoo BBC.

Maduron valtakauden aikana maan talous on romahtanut ja viidennes kansasta lähtenyt maanpakoon. Tästä huolimatta Venezuelan yhdistynyttä sosialistipuolue PSUV:ia edustava Maduro on varoittanut edessä olevan ”verilöyly”, mikäli häntä ei valita kolmannelle kaudelle.

Ennen Maduroa valtaa maassa piti vuosina 1998–2013 valtaa laitavasemmistolainen Hugo Chavez. Chavezin seuraaja ei kuitenkaan ole onnistunut keräämään taakseen edeltäjänsä kansansuosiota.

Maduron hallinto on tehnyt kaikkensa estääkseen oppositiota asettamasta vaaleihin omaa ehdokastaan. Tämä on mahdollista, sillä valtion keskusvaalilautakunta ja tuomioistuimet ovat hallinnon tiukassa kontrollissa.

Alun perin opposition yhteiseksi ehdokkaaksi valittiin suosittu oikeistopoliitikko Maria Corina Machado. Kun Venezuelan valtakunnantilintarkastaja kielsi tämän ehdokkuuden, valitsi Machado sijaisehdokkaakseen Corina Yorisin. Myös Yorisin ehdokkuus estettiin, ja lopulta opposition pääehdokkaaksi valikoitui 74-vuotias ex-diplomaatti Edmundo Gonzalez.

Oppositio kuitenkin keräsi Maduron yllätykseksi rivinsä Gonzalezin kampanjan taakse, ja Machado on kampanjoinut aktiivisesti Gonzalezin puolesta.

Viimeisimpien mielipidekyselyjen mukaan Gonzalez olisi saamassa reilun 60 prosentin kannatuksen, Maduron galluplukujen vaihdellessa 20 prosentin molemmin puolin.

Kampanjan edetessä Maduron hallinto on kuitenkin suhtautunut kilpailijoihin yhä vihamielisemmin. Yli 100 Gonzalezin kampanjan tukijaa on pidätetty, ja viranomaiset ovat sulkeneet ravintoloita ja kahviloita, joissa Gonzalez on pitänyt kampanjatilaisuuksiaan. Suurinta osaa Venezuelan ulkopuolella asuvista ihmisistä ei myöskään ole suostuttu merkitsemään äänioikeusrekisteriin.

Jotain Maduron epätoivosta kertoo sekin, että hänen kasvojaan löytyy vaalilipusta 13 kappaletta: Yksi jokaista häntä tukevaa puoluetta kohtaan.

Voi kuitenkin olla, että Maduro päätyy turvautumaan vaalipäivänä vilppiin pysyäkseen vallassa. Rehellisiä voittomahdollisuuksia hänellä ei ole, mutta hän voisi silti kieltäytyä luovuttamasta valtaa oppositiolle väittämällä voittaneensa vaalit.

– Tosiasia on, että Madurolla ja hänen sisäpiirillään on vahva kannustin jäädä roikkumaan valtaan, mutta mitä lähemmäksi vaalipäivää mennään, sitä vaikeampaa heille on suoraan varastaa vaalitulosta, arvioi Atlantic Council -ajatuspajan Geoff Ramsey Washington Postille.

On kuitenkin epävarmaa, suostuisiko aiemmin sosialistihallinnolle uskollisena pysynyt armeija auttamaan Maduroa jäämään valtaan.

Maduron pysyminen vallassa ei lupaisi Venezuelalle hyvää – tutkimusten mukaan jopa 10–30 prosenttia jäljelle väestöstä olisi valmis muuttamaan maasta, mikäli hänet valittaisiin kolmannelle kaudelle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)