Mikäli Israel päättää aloittaa maahyökkäyksen Hizbollahia vastaan Libanonin maaperällä, tulevat tappiot ja tuho olemaan suuria kaikilla osapuolilla.
Näin arvioi Israelin entinen pääministeri Ehud Olmert The Washington Postin haastattelussa.
– Se tulee olemaan kovaa, se tulee olemaan vaikeaa ja se tulee olemaan veristä kaikille osapuolille, hän sanoo.
Hänen mukaansa Hizbollah on hyvin aseistettu. Äärijärjestö tuntee Olmertin mukaan alueen maaston ja sen joukot ovat hyvin koulutettuja.
Vaikka Hizbollahin kyky käydä sotaa on Israelin entisen pääministerin mukaan heikentynyt sen johtajiin kohdistuneiden iskujen vuoksi, ei järjestön tuhoaminen ole hänen mukaansa silti helppoa.
Israelin tiedustelu on kuitenkin Olmertin mukaan hyvin perillä Hizbollahin aikeista. Vaikka järjestöllä on arvioilta 150 000 erilaista rakettia ja ohjusta, on sen kyky käyttää niitä heikentynyt Israelin iskujen myötä.
Johtajien surmaamisen lisäksi Israel on iskenyt Hizbollahin viestintäverkkoihin, mikä vaikeuttaa sen johdon kykyä koordinoida toimintaa.
Vaarana Olmartin mukaan on se, että maahyökkäys Hizbollahia vastaan laajentaisi konfliktia suuremmaksi alueelliseksi sodaksi.
Edellisen kerran Israel hyökkäsi Hizbollahia vastaan Libanonin maaperällä vuonna 2006.