Verkkokauppojen myynti kasvoi, joulusesongilta odotetaan vahvaa kasvua

Alan näkymät ovat aiempaa valoisammat.
Paketteja Postin lajittelukeskuksessa Vantaalla. LEHTIKUVA / VILJA SIRVIÖ
Paketteja Postin lajittelukeskuksessa Vantaalla. LEHTIKUVA / VILJA SIRVIÖ
Paketteja Postin lajittelukeskuksessa Vantaalla. LEHTIKUVA / VILJA SIRVIÖ
Paketteja Postin lajittelukeskuksessa Vantaalla. LEHTIKUVA / VILJA SIRVIÖ

Suomessa toimivien verkkokauppojen myynti kasvoi vuoden kolmannella neljänneksellä 6,2 prosenttia viime vuodesta. Kasvu on piristynyt läpi vuoden, ja verkkokauppiaiden odotukset joulusesongista ovat selvästi viime vuotta vahvemmat.

Digital Commerce Finlandin, Erikoiskaupan liitto Edun ja Kaupan liiton teettämän Verkkokauppapulssi-tutkimuksen mukaan verkkokauppa kasvoi selvästi koko vähittäiskauppaa nopeammin. Vähittäiskaupan myynti kasvoi Tilastokeskuksen mukaan kolmannella neljänneksellä 3,8 prosenttia.

Kasvua on tukenut verkosta ostavien kuluttajien määrän lisääntyminen. Tammi–syyskuussa digiostoksia teki 77 prosenttia aikuisväestöstä, mikä on neljä prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aiemmin.

– Yleisen ostovoiman kasvu on tukenut kotimaassa toimivan verkkokaupan myyntiä. Myös kiinalaissivustojen suosion hiipuminen näkyy, Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja arvioi tiedotteessa.

Joulukauppaan kohdistuu vahvoja odotuksia

Lähes 78 prosenttia kyselyyn vastanneista verkkokauppiaista odottaa myyntinsä kasvavan loppuvuonna kolmeen edelliseen kuukauteen verrattuna. Runsas kolmannes arvioi kasvun olevan vähintään kymmenen prosenttia.

Ensi vuoden näkymät ovat edelleen myönteiset, mutta odotukset eivät ole enää vahvistuneet alkuvuoden lukemista. Digital Commerce Finlandin johtajan Mirva Sandströmin mukaan verkkokauppiaita huolettavat kuluttajien heikko luottamus ja mahdolliset ostovoiman leikkaukset.

Ulkomaille suuntautuvan verkkokaupan kasvuodotukset ovat puolestaan parantuneet vuoden aikana. Kansainvälistymistä jarruttavat kuitenkin kallistunut logistiikka, EU-sääntely sekä etenkin pienempien yritysten rajalliset markkinointiresurssit.

Verkkokauppapulssi on neljännesvuosittainen markkinaseuranta, jonka yrityskyselyyn vastaa tyypillisesti noin 100–200 yritystä.

Alkoholin toimitukset ovat mahdollisia ensi vuoden alusta.
EU pitää iskuja tahallisena yrityksenä häiritä elintarvikehuoltoa.
Mainos