Kuvituskuva. / LEHTIKUVA/PEKKA SAKKI

Vesilaitosmurto kylvää pelkoa pikkukunnassa

Ruotsi hätääntyi murrosta vesivarastoon. Valvontakamerat eivät toimineet.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ruotsissa pelätään veden sabotointia, kertovat mediat. Bollnäsin kunnassa noin 250 kilometriä Tukholmasta luoteeseen hätäännyttiin, kun kunnassa annettiin sunnuntaina kehotus keittää juomavesi. Syynä oli Helsingevattenin vesivarastolle tehty murto.

Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n mukaan vesilaitoksen päivystäjä heräsi sunnuntain vastaisena yönä murtohälytykseen. Kävi ilmi, että keskellä metsää maan alla sijaitsevan vesivaraston tiloihin vievään tilaan oli murtauduttu tai yritetty murtautua. Vesivarastoa suojaavat riippulukko ja metalliovi. Murtojäljistä päätellen pahantekijällä oli ollut mukanaan asianmukaisia työkaluja.

-Emme tiedä onko kukaan ollut tiloissa sisällä emmekä sitä mitä siellä on tehty, joten emme voi taata veden tavanomaista laatua, sanoi Helsingevattenin operaatiopäällikkö SVT:lle.

Vesi tutkittiin. Maanantaina yhtiö kertoi, että sen käyttäminen normaalisti ja juominen oli turvallista.

Poliisi tutkii tapahtumaa vahingontekona ja Ruotsin turvallisuuspoliisia Säpoa on informoitu. Helsingevattenin toimitusjohtaja kertoi maanantaina SVT:lle, että alueella on valvontakamerat. Hän ei osannut kuitenkaan selittää, miksi ne eivät olleet viikonloppuna toiminnassa.

Toukokuussa jonkinlaista ilkivaltaa epäiltiin myös Bollnäsistä noin 150 kilometriä länteen sijaitsevassa Leksandissa. Asukkaat saivat määräyksen keittää hanavesi ja heille jaettiin vettä tankkiautoista sen jälkeen, kun viikonlopun jäljiltä maanantaina oli Dala Vatten och Avfall -yhtiö oli havainnut vesitorniinsa kohdistunutta ilkivaltaa.

Ruotsissa asuva brittiläinen freelance-toimittaja Elisabeh Braw reagoi uutisiin muistuttamalla Suomea kesällä vaivanneesta vesilaitosmurtojen sarjasta ja jakoi sosiaalisessa mediassa brittiläiseen Foreign Policy -lehteen heinäkuussa kirjoittamansa kolumnin. Sen otsikossa hän kysyi, yrittääkö Venäjä myrkyttää Suomen veden. Kolumni tekee johtopäätöksen, että asiasta ei ole näyttöä ja kehottaa olemaan panikoimatta. Suomen suojelupoliisi onkin todennut kuluvana syksynä, ettei kesän vesilaitoksiin kohdistuneissa vahingonteoissa ole tullut ilmi viitteitä Venäjän osallisuudesta.

Sunnuntaina Elisabeth Braw kuitenkin kirjoitti Bollnäsissa havaitusta vahingonteosta Suomeen liittyen, että tapahtumaketju ”vaikuttaa järjestelmälliseltä kampanjalta”.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)