”Vihollinen ei tiennyt, missä olimme” – Ukraina yllätti salaisella vastahyökkäyksellä

Venäjän sekava sotilasjohto teki virheen toisensa jälkeen, upseeri sanoo.
Venäjän sotilaita Ukrainan rintamalla. / Zvezda
Venäjän sotilaita Ukrainan rintamalla. / Zvezda
Venäjän sotilaita Ukrainan rintamalla. / Zvezda
Venäjän sotilaita Ukrainan rintamalla. / Zvezda

Ukrainan kuukausia salassa pidetty Vivaldi-vastahyökkäys perustui nopeuden lisäksi poikkeuksellisen tiukkaan operaatioturvallisuuteen, kertoo Kyiv Independentin tuore videoreportaasi.

Kolmannen armeijakunnan johtama operaatio alkoi toukokuussa Lymanin ja Svjatohirskin suunnilla Donetskin alueen pohjoisosassa. Tavoitteena oli parantaa Ukrainan puolustusasemia ja estää Venäjää kiertämästä Slovjanskin ja Kramatorskin tärkeitä linnoituskaupunkeja pohjoisen kautta.

Operaatiosta ei alkuvaiheessa kerrottu julkisuuteen. Salaaminen ulottui myös ukrainalaisjoukkojen sisälle: osa kuukausia hyökkäyksiä tehneistä jalkaväensotilaista ei reportaasin mukaan tiennyt osallistuvansa laajempaan vastahyökkäykseen.

66. mekanisoidun prikaatin pataljoonankomentaja Serhi Galtshenko kertoo, että joukkojen tavoitteena oli päästä venäläisasemiin mahdollisimman huomaamatta.

    – Vihollinen ei tiennyt, missä olimme, upseeri sanoo Kyiv Independentille.

    Hänen mukaansa hiljaisella etenemisellä pyrittiin estämään venäläissotilaita ilmoittamasta Ukrainan liikkeistä omille esimiehilleen.

    – Tiesimme, että mitä hiljempaa etenimme, sitä suurempi mahdollisuus oli, ettei vihollinen ehtisi kertoa ylemmälle johdolleen meidän hyökkäävän, Galchenko kertoo.

    Lämpökameroilta suojaavia peitteitä

    Ukrainalaiset eivät pyrkineet etenemään suurina joukkoina. Tiedustelijat ja jalkaväki liikkuivat usein vain muutaman sotilaan ryhmissä ja tunkeutuivat paikoin Venäjän asemien taakse.

    60. mekanisoidun prikaatin joukot käyttivät saartotaktiikkaa, jossa pienet ryhmät kiersivät venäläisten selustaan katkaisemaan huoltoyhteyksiä ja estämään vahvistusten saapumisen tai puolustajien vetäytymisen. Joissakin tapauksissa sotilaat pyrkivät etenemään jopa viisi kilometriä venäläisten selustaan.

      Hyökkäyksen ajankohtia ja reittejä vaihdeltiin jatkuvasti. Joukot etenivät välillä yöllä lämpökameroilta suojaavien peitteiden avulla, välillä aamuhämärässä ja välillä päiväsaikaan.

      Samalla drooniyksiköt iskivät kauempana Venäjän huoltoon.

      Video

      Miehittämättömien järjestelmien Kraken-rykmentti käytti keskipitkän kantaman drooneja ammus- ja polttoainevarastoja, korjaustukikohtia ja muita logistisia kohteita vastaan jopa noin 200 kilometrin syvyydessä rintaman takana.

      Tavoitteena oli pakottaa Venäjä siirtämään varastojaan kauemmas ja vaikeuttaa etulinjan joukkojen huoltoa.

        Eräs ukrainalaiskomentaja kertoo reportaasissa venäläisvankien kuvailleen pulaa ruoasta ja vedestä. Ukrainalaisten mukaan juuri huollon heikentäminen oli yksi operaation onnistumisen edellytyksistä.

        Venäjän johto reagoi hitaasti

        Operaation salaamiseen osallistui myös ukrainalainen rintamatilannetta seuraava DeepState-sivusto. Kyiv Independentin mukaan tarkoituksena oli olla paljastamatta joukkojen todellista etenemistä liian aikaisin.

        Ukrainalaiskomentajien arvion mukaan tämä saattoi osaltaan johtaa siihen, etteivät venäläisten alempien portaiden komentajat raportoineet menetyksistä ja Ukrainan etenemisestä riittävän nopeasti ylemmälle johdolle. Näin Venäjän reagointi viivästyi.

        Kolmannen armeijakunnan entinen komentaja, prikaatikenraali Andri Biletskyi on myöhemmin sanonut nopeuden olleen operaation kannalta ratkaiseva tekijä. Venäläisjoukoille ei annettu aikaa palauttaa johtamisjärjestelmäänsä tai rakentaa yhtenäistä puolustusta.

          – Vihollisen sekava johto teki virheen toisensa jälkeen, Biletskyi sanoi lokakuussa.

          Vivaldi-operaatiossa palautettiin Ukrainan 3. armeijakunnan mukaan hallintaan yhteensä 277 neliökilometriä ja 16 asutuskeskusta. Armeijakunta arvioi Venäjän kärsineen yli 8 000 sotilaan tappiot.

          Korjauksiin tarvitaan noin 500 miljoonaa euroa, mutta rahoituksesta puuttuu yhä lähes puolet.
          Pitkät valokuitukaapelit voivat kasvattaa droonien toimintasädettä.
          Karkaamisesta voi seurata jopa kymmenen vuoden vankeusrangaistus.
          Mainos