Verkkouutiset

Ukrainalaissotilaita Donetskin alueella. AFP / LEHTIKUVA / ROMAN PILIPEY

Viides suomalainen kaatui Ukrainan taisteluissa

26-vuotias pohjoispohjalainen mies kaatui elokuun alussa Luhanskin alueella.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tiettävästi viides suomalainen on kaatunut taistellessaan Ukrainassa, kertoo Sodan kokeneet ry tiedotteessaan.

26-vuotias Ville Mykkänen kaatui Luhanskin alueella elokuun alussa. Pohjois-Pohjanmaan Pyhäjärveltä kotoisin oleva mies lähti taistelemaan Ukrainaan loppusyksystä 2023, käyttäen taistelijanimeä ”Flurry”.

Järjestön mukaan Venäjän aloittama hyökkäyssota kiinnitti Mykkäsen huomion taistoon rauhan ja vapauden puolesta.

– Mykkänen oli syvästi isänmaallinen, ja kunnioitti menneiden sukupolvien urotekoja. Hänellä oli luja tahto puolustaa vapaata kansakuntaa, tiedotteessa todetaan.

Ennen Ukrainaan lähtöä Mykkänen toimi Keskustan varavaltuutettuna Pyhäjärvellä. Hän oli myös vuodenvaihteeseen asti Pohjois-Pohjanmaan Keskustanuorten puheenjohtaja.

Tiedotteessa muistutetaan, että Ukrainan voiton saavuttamiseen vaadittavan työn on jatkuttava paremman maailman edistämiseksi.

– Emme saa unohtaa sotaa, jotta yhdenkään sotilaan menetetty henki ei olisi turha, järjestö linjaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
Yrittäjyys

He ovat tulojakauman huipulla

Suomessa listaamattomien osakeyhtiöiden omistajat kattavat liki puolet kaikista ylimpään yhteen prosenttiin kuuluvista tulonsaajista.

Yrittäjyys

He ovat tulojakauman huipulla

Suomessa listaamattomien osakeyhtiöiden omistajat kattavat liki puolet kaikista ylimpään yhteen prosenttiin kuuluvista tulonsaajista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)