Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio (ps.) vastaa viestipalvelu X:ssä oppositiopuolueiden esittämään arvosteluun Ukraina-tuesta.
Hän sanoo myöntäneensä Ukrainaan neljä miljoonaa euroa humanitaarista tukea talven yli selviytymiseen. Apu kanavoidaan YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n kautta.
– Kotirintamalla tuki hyödyttää muun muassa naisia, lapsia, vanhuksia ja vammaisia. Humanitaarinen tuki Ukrainaan tältä vuodelta on yhteensä 20 miljoonaa euroa, Ville Tavio sanoo.
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppuraisen mukaan puolue aikoo esittää epäluottamuslausetta ministeri Taviolle.
Vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo sanoo päätöksen osoittavan, että Ville Tavio tekee ”ikään kuin erillistä tasa-arvovihamielistä politiikkaa vastoin [Petteri] Orpon (kok.) hallituksen omia linjauksia ulkopolitiikkaa koskien”.
– Hankkeessa on otettu vahvasti huomioon ukrainalaisten naisten kokema seksuaalinen väkivalta miehittäjä- ja hyökkääjämaan sotilaiden taholta. On häpeällistä, ettei Suomi ole mukana edistämässä näin tärkeitä tavoitteita, Honkasalo toteaa tiedotteessa.
Myönnän 4 miljoonaa euroa Ukrainaan humanitaarista tukea talven yli selviytymiseen. Tuki kanavoidaan UNHCR:n kautta. Kotirintamalla tuki hyödyttää mm. naisia, lapsia, vanhuksia ja vammaisia. Hum.tuki Ukrainaan tältä vuodelta yht. 20 meu.
— Ville Tavio (@VilleTavio) September 20, 2024