Suomen Telemarkkinointiliiton Kilpi-sovelluksen on ladannut jo yli 100 000 suomalaista. Sovelluksen tietokanta antaa siis kattavan kuvan siitä, millaisia huijauksia ja häiritseviä yhteydenottoja suomalaiset tällä hetkellä kohtaavat.
Viime viikkojen raportit kertovat huolestuttavasta kehityksestä, sillä erityisesti pankkien ja viranomaisten nimissä esiintyvät huijaukset ovat lisääntyneet ja kehittyneet entistä uskottavammiksi.
Pankeista S-Pankin, Danske Bankin ja Nordean nimissä lähetettyjä huijausviestejä on ollut liikkeellä runsaasti. Viestit ovat usein muotoiltu kiireellisiksi ja ne kehottavat vastaanottajaa klikkaamaan linkkiä esimerkiksi ”turvapäivityksen” tekemiseksi tai ”tilin varmistamiseksi”.
Vakuuttavalta näyttävien viestin linkit eivät kuitenkaan vie aidoille verkkosivuille, vaan tietojenkalastelusivustoille, jotka ovat myös usein uskottavan oloisia.
Pankkiviestit eivät ole ainoa liikkeellä oleva vakuuttavien ja vaarallisten huijausten muoto.
Esimerkiksi Tullin nimissä on lähetetty viime aikoina paljon viestejä, jonka väitetään olevan kutsu kuulusteluun: ”Tulli on käynnistänyt tutkinnan, johon liittyen olet kutsuttu kuulusteluun. Saat tarkempia tietoja verkkosivuiltamme.” Tämäkin viesti sisältää linkin tietojenkalastelusivustolle.
– Meille raportoiduissa huijauksissa on nähtävissä sekä merkittävää määrän kasvua että selvää laadun parantumista. Tällaiset viestit nojaavat vahvasti kiireen ja huolen tunteen herättämiseen. Ne voivat näyttää yllättävän aidoilta ja tulla osoitteista, jotka muistuttavat oikeiden viranomaisten tai pankkien yhteystietoja. Kun huijarit saavat vastaanottajan hätiköimään, huijauksella on mahdollisuus onnistua, toteaa Suomen Telemarkkinointiliitto ry:n perustaja Arto Isokoski.
Kasvava määrä epäilyttäviä sekä häiritseviä yhteydenottoja
Kilpi-sovellukseen on raportoitu myös useista kotimaisista puhelinnumeroista tulevia puheluita, joissa tarjotaan epäilyttäviä lainoja. Tällaiset puhelut koetaan tietysti erittäin häiritsevinä.
Viime viikkojen aikana on raportoitu myös huomattavan paljon uusia ulkomaisia puhelinnumeroita, joista soitetaan huijauspuheluita.
Erityisen runsaasti ilmoituksia on tullut Iso-Britanniasta (+44), mutta myös Saksasta (+49), Puolasta (+48), Norjasta (+47), Ruotsista (+46), Itävallasta (+43) ja Slovakiasta (+421) on havaittu vilkasta huijaustoimintaa.
Huijauspuheluiden aiheet vaihtelevat esiintyen eri yrityksinä tai viranomaisina, mutta näille yhteistä on pyrkimys saada vastaanottaja jakamaan henkilökohtaisia tietoja tai asentamaan haittaohjelmia.
Soittojen uskottavuutta pyritään lisäämään muun muassa viralliselta kuulostavalla puhetyylillä ja taustahälyllä, joka muistuttaa asiakaspalvelutilannetta.
Myös muita kuin varsinaisia huijauksia sisältäviä yhteydenottoja on raportoitu runsaasti. Erityisesti esiin nousevat kasino- ja pelitarjoukset, joiden lähettäminen suomalaisille kuluttajille on lainvastaista. Lisäksi sovellukseen on raportoitu viime aikoina häiritseviä aikuisviihdeviestejä.