Virolainen sotilas harjoituksessa. NATO / FLICKR

Viro suunnittelee tukikohdan perustamista Narvaan

Kenraalin mukaan rajakaupunkiin tuodaan myös liittolaisten sotilaita.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Viron puolustusvoimat suunnittelee tukikohdan perustamista Narvaan. Tukikohdassa olisi yli 200 virolaista sotilasta ja Nato-liittolaisten joukkoja, kertoo yleisradio ERR.

Narva sijaitsee Itä-Virumaan maakunnassa ja aivan Venäjän rajalla Narvanjoen länsirannalla. Narva on Viron venäläistynein kaupunki, sillä yli 90 prosenttia sen väestöstä koostuu vironvenäläisistä. Asiantuntijat ovat esittäneet erilaisia uhka-arvioita, että Venäjä voisi käynnistää konfliktin Narvan alueella.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Viron puolustusvoimien esikunnan päällikkö, kenraali Vahur Karus sanoo ERR:n haastattelussa, että puolustusvoimat näkee tarpeellisena lisätä läsnäoloa Narvan alueella pysyvästi. Hänen mukaansa tukikohdan perustamisella on myös symbolinen arvo.

– Viron sotilaat palvelevat yhdessä suurimmista kaupungeistamme aivan rajalla, eli näin annetaan sinne niin sanottu turvallisuussignaali. Toinen asia on varmasti se, että uskon puolustusvoimien olleen pitkään velkaa narvalaisille, koska Narva on ainoa suuri Viron kaupunki, jossa puolustusvoimat ovat olleet hyvin vähän näkyvillä, Vahur Karus toteaa.

Hänen mukaansa liittolaisten tuominen Narvaan on tietoinen valinta.

– Mielenkiintoista kyllä, liittolaiset itse haluavat todella käydä sekä Narvassa että Jõhvissa. Heille se on jossain määrin eksoottista. Mutta meille se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että koska liittolaisjoukot on integroitu Viron puolustusvoimiin, niin sinne minne menee Viron puolustusvoimat, menevät myös liittolaisemme.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS