Virolainen Eesti Ekspress -lehti avaa yksityiskohtaisesti Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin Tallinnan vierailun massiivisia turvatoimia.
Poliisipäällikkö Vaiko Vaher kertoo, että ukrainalaiset antoivat vastuun turvajärjestelyistä lähes kokonaan virolaisille. Tämä poikkeaa esimerkiksi siitä, kun Barack Obama vieraili Yhdysvaltain presidenttinä Virossa. Tuolloin operaatio oli pääosin amerikkalaisten erikoispalveluiden käsissä.
– Virolainen poliisi istui autossa Zelenskyin vieressä. Virolainen henkivartija avasi oven hänelle. Tämä on ukrainalaisilta suurin kohteliaisuus ja luottamuksen osoitus Virolle, Vaher kertoo.
Presidentin vierailu pidettiin turvallisuussyistä salassa viimeiseen asti. Tallinnassa turvajärjestelyt alkoivat kuitenkin näkyä muutamaa päivää ennen vierailua. Kaupungille ilmestyi pysäköintikieltoja, ja keskustan 25-kerroksinen hotelli ympäröitiin metalliverkkoaidalla. Poliisit piirittivät hotellin ja alueelle ilmestyi erikoisjoukkojen ajoneuvoja. Pommikoirat kiersivät tarkastamassa Zelenskyin ajamaa reittiä ja vierailukohteita. Keskustan rakennustyömaat joutuivat keskeyttämään työnsä.
Ukrainan presidentin lentokone laskeutui lopulta Tallinnan lentokentälle 10. tammikuuta kello 21.51. Kentällä seuruetta odotti 18 ajoneuvoa, joista yksi oli ambulanssi. Helikopteri tarkkaili tilannetta ilmasta käsin. Sillä Zelenskyi olisi voitu tarvittaessa viedä nopeasti sairaalaan, jossa oli koko ajan osasto täydessä valmiudessa.
Seuruetta kentällä olivat vastaanottamassa Viron ulkoministeri Margus Tsahkna ja ministeriön protokollaosaston johtaja Urmas Eigla. Hän oli Zelenskyin seurassa koko vierailun ajan.
Presidentin saattue kiidätettiin kentältä sireenien saattelemana hotellille. Viron puolustusvoimien ajoneuvot olivat eristäneet hotellin läheisen risteyksen. Alueella nähtiin myös laite, jolla voidaan pakottaa taivaalla lentävät tuntemattomat droonit laskeutumaan.
Seuraavana aamuna Zelenskyi tapasi Viron presidentti Alar Kariksen presidentinlinnassa. Tämän jälkeen seurue suuntasi tapaamaan pääministeri Kaja Kallasta.
Ulkoministeriön virkamies Urmas Eigla kertoo, että automatkalla Zelenskyi ihaili Tallinnan aurinkoista säätä. Hänen mukaansa presidentti ei vaikuttanut lainkaan siltä, että vaikea sota olisi kylmettänyt tai kovettanut häntä.
– Olin hyvin yllättynyt ja sain positiivisen vaikutelman siitä, kuinka niin suuren paineen alla oleva henkilö on edelleen niin inhimillinen – kohtelias, myötätuntoinen ja vilpitön. Hänen kohdallaan voi sanoa, että hän on todella sellainen miltä näyttää, Eigla kuvaa Eesti Ekspressille Zelenskyin käytöstä.
Vierailunsa lopuksi Ukrainan presidentti kävi puhumassa Viron parlamentissa. Tällöin alkoi valtavan poliisioperaation viimeinen vaihe. Taivaalla kaarteli jälleen helikopteri tarkastamassa Zelenskyin reittiä lentokentälle.
Presidentti saatiin turvallisesti lentokentälle. Lentokone odotti lupaa nousta ilmaan. Samaan aikaan lentoliikennetutkasta näkyi, kuinka yhdysvaltalainen tiedustelukone lensi Viron ilmatilassa.
Lopulta Ukrainan presidentin lentokone nousi ilmaan. Tallinnassa operaation komentokeskuksessa raikuivat aplodit, kun Zelenskyin lentokone saapuu Latvian ilmatilaan.
Turvatoimiin osallistui yhteensä noin tuhat henkilöä, joista poliiseja oli 850. Loput olivat virolaisia sotilaita ja pelastusalan ammattilaisia.
– Teimme sen, huudahti poliisipäällikkö Egert Belichev operaation päätyttyä komentokeskuksessa, jossa Eesti Ekspressin mukaan halailtiin ja otettiin helpottuneina yhteiskuvia.