Suurlähettiläs Timo Kantola ja Viron pääministeri Kaja Kallas. / Vabariigi Valitsus

Viron mukaan Suomen matkustusrajoitukset ovat kohtuuttomia

Pääministeri Kaja Kallas kysyy, miksi vain lentoliikennettä ollaan palauttamassa normaaliksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Viron pääministeri Kaja Kallas on ilmaissut huolensa nykyisistä maahantulorajoituksista Suomen suurlähettiläs Timo Kantolalle.

Kallas huomautti, että työn perässä matkaavien tilanne on ollut vaikea jo neljän kuukauden ajan. Monet perheenjäsenet ovat joutuneet eroon toisistaan. Lentoliikenteen avaaminen on helpottanut tilannetta hieman, mutta ei vielä palauta liikkumista normaaliksi.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– On käsittämätöntä suosia yhtä liikennemuotoa toisen kustannuksella. Erityisesti silloin, kun epidemiologista tilannetta käytetään toimien perusteena, Kaja Kallas sanoi Viron hallituksen tiedotteen mukaan.

Pääministeri huomautti tartuntamäärien laskeneen viime aikoina molemmissa maissa. Myös rokotukset etenevät vauhdilla.

Hänen mukaansa Suomen asettamat matkustusrajoitukset eivät ole tilanteeseen nähden kohtuullisia tai perusteltuja. Niiden voi myös katsoa olevan EU:n Schengen-aluetta koskevien suositusten vastaisia.

Kala Kallas kehotti Suomea ratkaisemaan tilanteen pian ja totesi, että Viron ja Suomen hyviä suhteita on kyseenalaistettu yhä voimakkaammin julkisessa keskustelussa.

Suurlähettiläs Timo Kantola kertoo Ylelle, että keskustelu käytiin hyvässä hengessä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS