Kansainvälisissä suhteissa se, että ei tee mitään, vaan tyytyy seuraamaan sivusta, on tavallaan teko sekin, Viron Helsingin-suurlähettiläs Sven Sakkov kirjoittaa Postimees-lehden julkaisemassa artikkelissa.
– Esimerkiksi presidentti Barack Obama päätti elokuussa 2013 olla tekemättä mitään Syyriassa, vaikka hän oli luvannut puuttua tilanteeseen, jos Bashar al-Assadin hallinto käyttäisi kemiallisia aseita. Tuon toimimattomuuden seuraukset ovat edelleen nähtävissä, Sakkov toteaa.
Hän arvioi tämän heikkouden osoituksen todennäköisesti rohkaisseen Vladimir Putinia hyökkäämään Krimille ja Donbasiin ja sekaantumaan Syyrian sisällissotaan sekä käynnistämään kahdeksan vuotta myöhemmin täysimittaisen hyökkäyksen Ukrainaa vastaan.
Sodan siemenet kylvettiin hänen mukaansa jo 1990-luvun alkuun, jolloin lännessä elettiin kylmän sodan jälkeisen optimismin vallassa, mutta Venäjä onnistui luomaan kolme niin sanottua jäätynyttä konfliktia Transnistriaan, Etelä-Ossetiaan ja Abhasiaan pitääkseen Moldovan ja Georgian omassa vaikutuspiirissään.
– Mitä länsi teki vastauksena tähän räikeään valtion suvereniteetin ja kansainvälisen oikeuden loukkaukseen? Ei mitään, Sakkov sanoo.
Vuonna 1995 alkoi ensimmäinen Tšetšenian sota, joka osoitti Venäjän sodankäyntitavan raakuuden ja häikäilemättömyyden. Sama kaava on sittemmin toistunut muun muassa Groznyissa, Aleppossa ja Bahmutissa lännen seuratessa toimettomana sivusta. Vuonna 2008 Venäjä hyökkäsi Georgiaan ja miehitti viidenneksen sen alueesta.
– Ensimmäistä kertaa toisen maailmansodan jälkeen eurooppalainen valtio hyökkäsi sotilaallisesti naapurinsa kimppuun ja liitti itseensä osan sen alueesta. Kyseessä oli ennennäkemätön kansainvälisen oikeuden rikkomus. Mitä länsi teki? Ei mitään, Sakkov toteaa.
Vain seitsemän kuukautta Georgian sodan jälkeen Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton viestitti venäläiselle virkaveljelleen Sergei Lavroville Genevessä, että episodi voidaan unohtaa ja suhteita jatkaa puhtaalta pöydältä. Eurooppa puolestaan palkitsi Venäjän Nord Stream -kaasuputkella sitoen itsensä tietoisesti venäläiseen energiaan, Sakkov muistuttaa.
Vuonna 2014 Venäjä käytti sotilaallista voimaa kaapatakseen Ukrainalle kuuluvan Krimin ja aloitti sodan Donbasissa. Edelleenkään länsi ei hänen mukaansa tehnyt vähäisiä pakotteita lukuun ottamatta mitään Venäjän rankaisemiseksi.
Kourallinen tuskin havaittavia pakotteita ja suhteiden lyhyt viileneminen. Samaan aikaan Venäjä palkittiin jälleen Nord Stream 2 -kaasuputkella. Viesti Moskovalle oli selvä: tehkää mitä haluatte – hyökätkää, liittäkää – länsi ei tee mitään.
– Vuonna 2015 Venäjä puuttui Syyrian sisällissotaan Assadin hallinnon kutsusta. Jälleen kerran näimme Venäjän sodankäyntitavan: siviiliuhrit eivät ole valitettava oheisseuraus vaan tavoite sinänsä, Sakkov jatkaa.
Venäjän yhä räikeämmistä ja laajamittaisemmista sotarikoksista huolimatta länsi ei edelleenkään tehnyt mitään.
Ennen nimitystään suurlähettilääksi Helsinkiin vuonna 2020 Sakkov on työskennellyt pitkään turvallisuus- ja puolustuskysymysten parissa ensin Viron presidentin neuvonantajana, sittemmin muun muassa puolustusministeriön osastopäällikkönä ja Naton kyberpuolustuskeskuksen (NATO Cyber CoE) johtajana.
Jos Venäjä voittaisi
Jos Ukraina lopulta häviäisi Vladimir Putinin aloittaman sodan ja Venäjä sen voittaisi, se olisi Sakkovin mukaan merkki länsimaisten demokratioiden heikkoudesta koko maailmalle.
– Toisen maailmansodan päättymisen jälkeen luotu kansainvälinen järjestys, joka on tarjonnut pienillekin kansakunnille yhtäläiset mahdollisuudet menestyä, korvautuisi jollakin muulla. Emme tiedä tarkalleen, mitä se olisi, mutta se olisi epäilemättä paljon nykyistä epäedullisempi pienille maille, kuten Virolle. Rohkaistunut imperiumi puolestaan jatkaisi pyrkimyksiään palauttaa vuoden 1914 rajat, Sakkov sanoo.
Hän muistuttaa Naton pääsihteeri Mark Rutten äskettäin todenneen, että jos länsi ei nyt löydä miljardeja Ukrainan auttamiseksi, sen on löydettävä tulevaisuudessa biljoonia selviytyäkseen itse sodasta. Samaan aikaan Euroopan olisi kamppailtava 10–20 miljoonan ukrainalaispakolaisen muodostaman taakan alla.
Joulukuussa 2024 tapahtunut Bashar al-Assadin hallinnon äkillinen romahdus Syyriassa kertoo kuitenkin siitä, että vaikka diktatuurit saattavat vaikuttaa äärimmäisen vahvoilta ja murtumattomilta, ne ovat todellisuudessa haavoittuvaisia ja hauraita.
– Ne 95 prosenttia venäläisistä, joiden väitetään äänestäneen Putinia kerta toisensa jälkeen, tanssivat vielä jonakin päivänä hänen kaadettujen patsaidensa päällä, Sakkov toteaa.
Hän katsoo Syyrian salamannopean vallanvaihdoksen osoittavan, miten vaikeaa tällaisia tapahtumia on ennakoida, ja sen, että Venäjä on tarpeen tullen valmis uhraamaan uskollisimmatkin liittolaisensa.
– Demokratia voi olla hidasta ja täynnä epäröintiä, mutta sen luonteeseen kuuluu sisäänrakennettu itsekorjausprosessi – vapaat vaalit. Kansa voi äänestää typerän hallituksen pois. Hölmö diktaattori voi sen sijaan pysyä vallassa vuosikymmeniä ja jopa siirtää asemansa vielä hölmömmälle pojalleen, Sakkov huomauttaa.
Hän kertoo olevansa vakuuttunut siitä, että demokratiat voittavat aina pitkällä aikavälillä. Viron kaltaisen maan kannalta kyse on kuitenkin siitä, kuinka pitkä tuo aikaväli on. Tosiasiaksi joka tapauksessa jää, että olipa se kuinka pitkä tahansa, sen läpi on sinnikkäästi kestettävä.
Historiankirjoituksen tehtäväksi jää hänen mukaansa joskus tulevaisuudessa selvittää, miten oikein tai väärin kukin meistä on omana aikanamme toiminut.
– Palattuaan Münchenistä Neville Chamberlainia tervehdittiin strategisena nerona ja maailman pelastajana. Historia ei ole kuitenkaan ollut Chamberlainille suopea aiemmin eikä ole sitä nytkään. Winston Churchill uskoi vakaasti, että hyökkääjä voidaan pysäyttää vain voimalla. Se oli totta silloin, ja se on totta tänäkin päivänä, Sakkov kiteyttää.
