Venäjän presidentti Vladimir Putinin mukaan Venäjä ei aloittanut sotaa Ukrainassa. Presidentti vähättelee myös sodan kielteisiä seurauksia maalleen.
Putinilta kysyttiin Vladivostokissa järjestetyssä talousfoorumissa, mitä Venäjä on saanut ja menettänyt helmikuun 24. päivän jälkeen.
– Emme ole menettäneet mitään, emmekä tule menettämään mitään, hän vastasi Meduzan mukaan.
Kysymys menetyksistä on mielenkiintoinen. Venäjän on arvioitu menettäneen täysin aloitteen Ukrainan itäisellä rintamalla ja venäläisjoukkojen on uutisoitu kärsineen kovia tappioita ukrainalaisten vastahyökkäyksissä. Hyökkääjä ei ole edennyt merkittävästi enää pitkään aikaan ja presidentti Putinin on kerrottu ripittäneen sodanjohtoaan kehnosta menestyksestä.
Venäjän presidentin mukaan sota kuitenkin vahvistaa ”meidän itsemääräämisoikeuttamme”.
– Kyllä, tiettyä polarisaatiota tapahtuu, mutta uskon, että tästä on vain hyötyä niin meillä kuin muuallakin maailmassa, hän sanoi.
Vladimir Putinin mukaan kaikki Venäjälle haitallinen, tarpeeton ja edistystä estävä tullaan nyt torjumaan ja Venäjän suvereniteetin vahvistuminen tulee vauhdittamaan maan ”modernia kehitystä”.
– Toiseksi, mikä tärkeintä, haluan painottaa tätä jälleen. Mitä sotilasoperaatioihin tulee, emme ole aloittaneet mitään vaan yritämme vain lopettaa, Vladimir Putin väitti.
Hän jatkoi toistamalla Venäjän propagandaa Itä-Ukrainan väestön suojelemisesta.
Todellisuudessa Venäjä aloitti Ukrainan sodan iskemällä Krimin niemimaalle ja sitten maan itäosiin alkuvuodesta 2014. Tämän vuoden helmikuussa Venäjä laukaisi laajamittaisen sodan tekemällä suurhyökkäyksen Ukrainaan. Yritys valloittaa pääkaupunki Kiova ja kaataa maan hallinto kilpistyi kuitenkin nopeasti ja Venäjä joutui lopulta vetäytymään ja siirtämään sodan painopisteen itäiseen Ukrainaan.